sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Eilisen tunnelmia vielä


Pieniä hetkiä...

Aamulla, kun en vielä tiennyt millainen päivästä tulisikaan...


Siitä se lähti mitä kaunein syyspäivä, matka laavulle ja edellisen postauksen kuviin.

Ja vielä ennen kotiin lähtöä...


Tänään sitten onkin taas pimeää ja sataa milloin enemmän milloin vähemmän. Mutta aurinko on tallella ;))

lauantai 29. syyskuuta 2012

perjantai 28. syyskuuta 2012

Lehti puusta variseepi




Onhan se märkää, onhan se harmaata, mutta onhan se keltaista, onhan se vihreää, onhan se punaista.
Onhan se syksy.
Juuri nyt pilkahtaa aurinko pilven raosta ;)

torstai 27. syyskuuta 2012

Torstai on toivoa täynnä...

... pian katsellaan taas kirkasta sinistä taivasta. ;)


"Kuulas" kultainen syyskuu on jäämässä vesimassojen alle, mutta onhan meillä vielä lokakuu...
Ennen loskaa...

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Niitä pieniä, huomaamattomia...



Salaperäisyyden verho kattaa nyt metsän jokaisen kolkan. Hiljaisuus on lähes täydellinen, ja silti vielkin siellä kaikkialla on elämää.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Moottoritien yli ja oikealle


Tihuttaa, välillä hieman jopa sataa. Viima tuntuu alkuksi kylmälle, mutta satee tauottua onkin mukavan lämmintä.

Matka vie ylitse moottoritien...

... tuonne sumuiseen tulevaisuuteen =DD. Onhan muuten komeaa tuo kallio tien reunalla.

Tuntematon tie, en ole kertaakaan fillaroinut täällä. En ole varma mistä tienhaarasta tulisi kääntyä vasemmalle. Paikan tiedän, siis olen kuullut siitä, mutta en milloinkaan käynyt. Pieni rauhallinen lahdenpoukama.

Märkää, pieni matka nurmikonpoikki ja varpaat on märkinä. Hankintaan siis vedenkestävät jalkineet, ei saappaat.
Mukava tuossa oli hetki istahtaa, täydellisessä hiljaisuudessa ja täyttää kuksa kahvilla. Miten se maistuukin niin hyvälle ulkona.

Kotona voikin sitten tarkistaa kartasta oliko paikka se mihin olin matkalla =DD
Ei ollut, mutta ihan kiva löytää tämäkin poukama. Löytöretket siis jatkuvat.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Tihuttaa

"Tihkusateessakin on mukava kävellä, kun ei ole kylmä". "Pieni lenkki raikkaassa ulkoilmassa tekee ihmeitä". "Sadehan on vain tekosyy olla menemättä ulos". Näin koetin vakuutella laiskistunetta minääni tänään, kun katselin ulos lähes mustiksi kastuneitä männynrunkoja ikkunan takana.

Vakuuttelu kannatti ja löysin itseni reippaasti kävelemässä kamera matkassa läheiseen metsikköön. Eihän siellä mitään ihmeellistä ollut, mutta ulkona oli mukavaa. :))
Kummallista tämä saamattomuus. Ikinä ennen ei sää ole estänyt lähtemästä lenkille, mikälie laiskamato minuun on oikein iskenyt.




Oikeastaan kaunistahan tuolla oli, piti vain nähdä se....

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sunnuntai


Tämänpäivän säätä olisi pitänyt päästä katselemaan jonnekkin veden äärelle, sateen suojaan. Tuulee ja sataa, lehdet leijailevat maahan joka värjäytyy monenkirjavaksi matoksi. Tihkusade on kuin kevyttä usvaa.
En sitten edes mennyt, laiskottelin kotona mielikuvieni parissa. ;))

21.9-12  sää oli taas tällainen


Vaahterat alkavat olla parhaimmillaan ja odotan putoilevia lehtiä, jotta pääsen taas väätämään ruusuja.


Mukavaa sunnuntai-iltaa.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kolme kameran laukaisimen painallusta

Kolme kuvaa, kolme erilaista tunnelmaa, kolme erilaista mielikuvaa, kolme kuvaa syyskuisensta lauantaista.

Aamupäivän pikkuinen varpunen, istui miettimässä päivänsä ohjelmaa. (jess osasin ottaa lintukuvankin Fujilla)

Päivällä oli taivas hetken aikaa melko dramaattisen näköinen ja Kollarinselkä kimalteli tuhansin tähdin.


Aurinko palasi jälleen ja jalkojeni juureen lehahti mitä kaunein neitoperho.


Siinä kolme hetkeä, kolme kameran laukaisimen painallusta.

torstai 20. syyskuuta 2012

Tänään...


...lämmittelin valmiilla nuotiolla, jonka kalastajat olivat sytyttäneet...


...kiertelin rantapolkuja niemenkärkeen


.. istuin kalliolla ja mietin mitä se kertoisikaan jos osaisin oikein tulkita.  Aallot varmaan aikoinaan sitä siloitelleet...

...Kuuntelin pienten trumpettien hiljaista soittoa. Kuulin korpin kraakuvan ja katselin sen komeata lentoa.


Siellä vierähti torstaipäivä. Koskensaaren ihanassa syksyssä.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

tiistai 18. syyskuuta 2012

Rautatiesillalla taas

EDIT: toimii taas :)

Koska metsät vilisevät hirvikärpäsiä ja korkealle pitäisi päästä, niin mennään sitten sillalle kallion sijasta.
Korentohan se siellä ensimmäisenä tielle tuli. Kaunis syyskorento, kuin kultaa, ei vaan oikein erotu tuosta hiekasta.


Maisemiahan minä...




Eipä juuri väreillä juhlita.
Toisin on sillan juurella Siltasaaressa...

maanantai 17. syyskuuta 2012

Syyskuinen ruska hehkuu

Syyskuun puoliväli ohitettu ja ruska hiipinyt salaa ympäröimään meitä. Mitään ennenkuulumatonta väriloistohan ei tänä syksynä saada, mutta siellä missä hehkuu niin hehkuukin kunnolla.

Paimenkallion villiviinit olivat lähes täydellisessä loistossaan, kun eilen siitä ohitse pyöräilin.

Ihan pakko oli nousta tuonne ylös, ja koska sinne pääsee portaita pitkin ei tarvinnut edes vaivaa nähdä. :)




Oikein mukavaa viikon jatkoa.



sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Fujin zoom kokeilua

Lupasin kokeilla FujiFinepixini  30x zoomia.

Valitsin oikein paikan siten, että voin karttatoiminnon mittauksen avulla mitata matkan.:)

koe 1



Matkaa 914m kuvaa ei ole muokattu mitenkään ja tukena oli laiturin kaide. Hieman laituri keinahteli.

Koe 2



Jalusta käytössä. Matkaa 516 metriä. Kuvalle ei taaskaan ole tehty mitään parannuksia.

Tuskin näillä matkoilla juurikaan tulee kuvattua, mutta en kyllä tarkempaakaan kuvaa kaipaisi. Noihinkin kun tekee vielä parannuksia  niin hyvin lukee tekstit auton kyljestä.
Tummia kulmia ei tullut.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Tumma ja tuulinen päivä

Pikakäynti mökillä, mutta koko huomion vei elohopean vilkas durasellpupu Rafi n. 4kk(muistaakseni)
Päivä oli kovin tuulinen viileä ja pimeä, joten kuvia ei muuten sitten tullut otettuakaan.




Rafi on pojantyttären koira ja oli ensimmäistä kertaa rannalla. Vesikään ei pelottanut vaan aaltoja piti yrittää kiinni, kunnes tuli hiukan liian suuri aalto, jolloin tultiin lujaa rannalle.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Lammella

Aamupäivällä pari tuntia aurinkoista ja lähdin lammelle katsomaan joko kaikki korennot ovat kadonneet.
Ilokseni heti puomilla tuli ensimmäinen vastaan ja lentelihän niitä.
Puolenkymmentä ruskoukonkorentoa pyöri lähellä ja seurasin niiden kärpäsjahtia. Pienet tummat syyskorennotkin ilmestyivät, mutta katosivat saman tien, ilmeisesti nälkäisiin suihin.


Kuvaaminen olikin haastavaa, näiden nopealiikkeisten otusten kanssa, koska minulla oli Fuji ainoastaan mukana. Ei ollut niin yksinkertaista kuin järkkärillä kuvaaminen. :))
Vika ei ole kameran vaan siinä toisessa osapuolessa.
Päätin sitten siirtyä kohteisiin jotka ei liiku. Tämä sieni nökötti mukavan näköisesti harjanteen reunalla.


Jos huomenna sää vaan suinkin sallii niin johonkin koetan matkata johonkin laavulle ja testata tuota zoomiakin. Jalusta pitää muistaa. =DD

torstai 13. syyskuuta 2012

Oisko vaikka kesän rippeitä


Ei sitä aurinkoa juuri näkynyt tänäänkään, peräti laiskaksi on ruvennut :))  Ajelin tuolla rantapoluilla ja kyllä oli hiljaista, ei lokin lokkia enää missään. Muutaman sorsan sentään tapasin, nekin raukat niin säikkyjä tähän aikaan.




Voikukkakin surkeana yrittää vielä kukkia, vesipisaroiden seassa.


Kummallisen pimeää ja märkää ollut nyt monta päivää, tulisi nyt se myrsky ja sekoittaisi tuon ilman niin, että saataisiin syysaurinkokin heräämään.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kliivia kukkii


Sateista tuhruista ilmaa tuolla ulkona jälleen, joten tyydyin suosiolla sisäpäivään. Fujin kanssa kokeilin yhteistyötä kliivian kukkaan.
Oli se melkoista hakemista:))


Tuo on paras mihin ylsin ja tietenkään en taas huomioinut taustaa :(

tiistai 11. syyskuuta 2012

Fujin kanssa lenkillä

Tuulinen ilma, aurinko paistaa aina välillä, mutta yleisesti on pilvistä. Mietin minne menisin kokeilemaan Fujia ja keksin Supin alueen vanhat rakennukset... sinne siis

Kuvat ovat nyt aivan suoraan sellaisina kuin osasin ne ottaa, varmaankaan ei sitä parasta mihin tuo kamera pystyy, mutta ihan periaatteesta luomuna nyt.






Kaikki löytyy helposti, kamera tuntuu hyvälle kädessä ja kaikki valinnat ovat nopeita tehdä. Vaikeuksia oli etsimen ja näytön kanssa. Etsimen säätö jäi kunnolla tekemättä joten kuvasin näytön kautta ja se ei oikein ole minun juttuni, en siis osaa :)).
Samoin kaikki valkoinen paloi puhki, joten opettelemista piisaa. =DD

Väreissä löytyy


Jalusta ei ollut mukana ja tuuli melkoisesti joten lähikuvat jäi vähiin.
Ensivaikutelma ihan OK.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Fuji Finepix HS25 EXR


Kakkoskameraa olen haikaillut jo jonkin aikaa, kun tuon koko paketin kanniskelu ja käyttö tuolla metsälenkeillä ei aina ole niin helppoa eikä ihan järkevääkään kun oikein ajattelee.
Lähinnä en tykkää siitä jatkuvasta objektiivien vaihdosta.
Tänään sitten jahkailu loppui. Kamerakauppiaani kanssa tehtiin kompromissi ja kotiin tuli tämä



Tutustuminen on käynnissä ja ehkä huomenissa jo kuviakin. Aika näyttää miten hyväksi valinta sitten lopulta osoittautui.