keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Pikkuvarpunen


Harmaata riittää, vaikka kuinka kiertäisi sille hieman valoisammalle puolelle. Sireenipensas oli varpusten mieleen ja rohkeasti ne siinä oksilla istuivat, kun rakentelin ruokailupaikkaa pensaan suojaan.




Varpunen on niin symppis lintu. Nämä ovat pikkuvarpusia ja sitä iloisempi olen niiden ilmestymisestä lähipiiriin.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Pieni jääseinämä


Tuulee niin, että ajatuksetkin lentää taivaan tuuliin, eikä järki juokse. Nollakeli, mutta pahuksen kylmää. Aurinkokin meni pilven taakse lämmittelemään.
Lenkki kaupungilla liukastelemassa, taas se aika vuodesta jolloin saa pelätä milloin on koipi paketissa.
Siitä kai sitten sain aiheen kuvaan...joka ei oikeastaan kerro mitään ;))


Pieni jääseinämä oli kehittynyt sammaleisen kallionreunan yli.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Lokakuun hempeät hetket


Pieni kierros ilman yhtäkään ajatusta kuvaamisesta, katsotaan mitä eteen tulisi. :)




Siitä tulikin hempeän lempeää lokakuista tunnelmaa =DD

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Silloin kun mä tiennyt en...


... että seuraavana päivänä olisi maa valkoinen.


Rantapuistossa oli kaunis syyspäivä.

Tänä viikonloppuna on ollut vieroitusoireita, kun ei ole kunnolla kuvaamaan ehtinyt vaikka aurinkokin paisteli. Edes parveke ei pelastanut, ei näkynyt kuvattavia.

Huomenna sitten.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Tiu,tau, tilhi...

Eilen lenkiltä kotiinpäin tullessa, tapasin jälleen samassa pihlajassa kuin viimesyksynäkin pienen tilhiparven. Viimevuonna 28.10 nyt hieman aiemmin. Tänään satoi sitten sen ensilumen.
Vaikka kuvasin jalkakäytävällä niin ohikulkijat pysähtyivät katselemaan lintuja, eivätkä hätyyttäneet niitä pois.
Sanoin kyllä, että voi toki mennä, mutta halusivat jäädä katselemaan "näytelmää" koska eivät olisi muuten edes huomanneet lintuja.
Kyllä tuli mukava olo.











Näitä tuli taas monta, mutta kun tuli otettuakin "aika monta" ja valinta oli vaikeaa ;))

Hieman isommiksi saat klikkaamalla kuvaa.

torstai 25. lokakuuta 2012

Loistavaa vartalon hallintaa


Upea pikkupakkanen ja kuvia tuli näpsittyä toista sataa. Oravia, lintuja, maisemia. Niitä sitten lähipäivinä tulossa.

Oravia oli paljon liikkeellä. Valitsin kuitenkin tämän loistavan vartalonhallinta esityksen. :))




Tuosta sitten vielä loikka aidan päälle ja lujaa eteenpäin.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Oravamaisia tilanteita



Aitiopaikkakuvausta jälleen, tällä kertaa kaksi oravaa esiintyivät vilkkaina ja kiireisinä. Olivat jo pukeutuneet harmaisiin talvipukuihinsa.






Tuo viimeisen kuvan kurre pisti oikein silmät kiinni kun maisteli maasta esiin kaivamaansa käpyä.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Sinitiaisen saalis.


Sinitiaisen marjastuksesta sain mukavan sarjan...











Oiskos vähän liiankin suuri marja....

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Hevoskastanjan kastanjat


Olen kuvannut moneen kertaan hevoskastanjoita ja ne piikkipallotkin esitellyt. Tässä nyt ne varsinaiset kastanjat jotka piikkipallon sisältä paljastuu.


Yläoikealla siemen on vielä pallon sisällä ja ylä vasemmalla pallo on jo haljennut. Keväällä hyvällä onnella joku noista siemenistä avautuu ja pikkusilmu tulee esiin.

Tallensin siemenet parvekkeen kukkaruukkuun, kosteutin kunnolla ja peittelen vielä lehdillä. Toivottavasti saan edes yhden taimen.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Lintusia.


Parvekekuvaamista jälleen, kun linnut pyörähtivät metsikköön pihlajanmarjoilla herkutteluun.



Talitiainen osoittautui yllättäen melko vaikeaksi kuvattavaksi. Tuo valkoinen poski hohtaa äkkiä liian kirkkaana.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Hevoskastanja lokakuussa


Pyöräilin tänään normaalia kuvauspolkuani katsellen syksyä, mutta matka oli jätettävä kesken koska polku oli muuttunut puroksi. :(
Poikkesin kuitenkin hevoskastanjan luona ja keräsin siemeniä talteen maasta, jossa niitä oli todella paljon.

Hevoskastanja 19.10


Tämä on aika nuori ja pieni puu, mutta hyvin kaunis muodoltaan.



Vetää satoi nytkin suurina pisaroina, mutta ei onneksi kovin runsaasti ja nurmikolla kävelyyn olisi tarvinnut kumisaappaat. =DD

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Tummat pilvet


Eilisen tunnelmia vielä..


Tummat paksut pilvet annostelivat aurinkoa pieninä annoksina halutessaan, lioden mielenkiintoisia valon ja varjon leikkejä.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Syystuuli

Navakka syystuuli ravisteli lehtiä puista ja keinutteli aallokkoa, oli oikein mukava lenkkeilyilma.






Kuvaukselliseti ei mikään kummoinen päivä, kun aurinko oli aina sopivasti pilvessä kun olisin sitä kaivannut, muuten aivan ihana lenkki.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Mitä mietit tintti pieni?


Tänään taas vaihteeksi satoi, eikä lintuja juurikaan ilmestynyt kuvattavaksi.
Pikkuinen tintti istui männyn oksalla mietteliäänä, liekö vaistonnut ilmojen taas huononevan.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Pihapiirissä


Eilinen meni sängynpohjalla mahataudissa, mutta tänään aurinko paistoi jopa ulkonakin =DD.
Kamerat kainaloon ja ulos lintujen pariin.

Räkättirastas








Lintuja oli todella paljon takapihan metsikössä ja varmistelin niiden pysymistä viemällä jo ensimmäisen ruokahoukuttimen pihlajan oksaan.
Tarkistelin ja zoomailin niin, että voin parvekkeeltakin kuvata mikäli tulee sellainen tilanne. Nämäkin kuvat ovat parvekkeelta kuvattuja. Tosin ilman jalustaa.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Kuivakukka

Aurinko iski silmää tänään ja paineli taas pilven taakse.  Kiusoittelee mokoma :)

kuvattu 9.10

torstai 11. lokakuuta 2012

On pimeää, en sua nää...

 
Löytyi kamerasta... sarjassamme Tiitsan hutit.
 

(ei muokattu)

Sienimäinen sieni



Kadun varressa yksinään nököttäneen sienen huomasi eräs autoilija ja kertoi siitä minulle, joten oitis matkaan ja Nikon mukaan, koska se oli laukussa valmiina ;)


Huomiseksi luvassa jo aurinkoakin.....

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Sinitiainen

On ollut niin väritöntä monta päivää, joten silmään pisti ihana pieni väriläiskä

tiistai 9. lokakuuta 2012

Tumman suolammen kaunotar


Paksut tummat pilvet peittävät taivaan. Tuuli käy etelästä ja tuntuu lämpimälle. Soistunut metsä tuoksuu. Tikan koputus kuuluu jostakin, muuten on aivan hiljaista.

Kuin unessa saavun suolammen rantaan. Silmissä vielä usvainen hämäryys.


Vedenpinnalla kaksi kaunista olentoa. Pikkuhiljaa usvaisuus hälvenee...


... ollaan aivan hiljaa, ettei lumous haidu.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Puu




Syksyllä iltojen pimetessä, mielikuvitus alkaa rakentelemaan tarinoita....

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

lauantai 6. lokakuuta 2012

Pakoooooooon.....


Pikkuinen kurrepoika leikitteli kanssani ja sai lopulta tarpeekseen...






... kyllä se useamminkin kävi maassa, mutta ne meni ohi :))

perjantai 5. lokakuuta 2012

Kukka iloksenne


Harmaan perjantaipäivän iltaan....


... syyskuun lopun urhea ruusu. Mukavaa perjantai-iltaa.