lauantai 19. lokakuuta 2013

Tuiverruksessa kuvattua.

Tuuli tuiversi ajoittain melkoisesti, mutta kylmä ei tullut. Muutaman tunnin vietimme pellonreunalla kameroiden kanssa.
Totesimme joutsenten olevan yhä paikallaan ja samoin muutaman kanadanhanhen niiden joukossa.

Pienempiä lintuja "saalistimme" tällä kertaa.
Rastaita näkyi pellolla runsaasti, samoin keltasirkkuja ja varpusia, mutta kottarainen puussa ja sänkipellolla viehätti ylitse muiden




Siellä ne risujen ja heinien seassa oleilivat.
Kottaraisten syyselämää aidoimmillaan.

Varpusparven seassa oli jokunen urpiainenkin, joka myös ilolla toivoteltiin tervetulleeksi.


Pensaikon suojissa sekin viihtyi, hieman viimalta suojassa.

Erinomainen lintupäivä, lajeja toistakymmentä ja kuviakin jokunen ;)

19 kommenttia:

  1. Mitenkähän kauan nuo kottaraiset meinaa vielä viipyä. Meillä ainakin on lumi maassa ja ihmettelin kun näin kottaraisen puussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se kottarainen taida kovin arka kylmälle olla, mutta kyllä minäkin hieman ihmettelin näitten touhuja. Lunta ei tosin ole kuin paikoitellen, mutta kylmäähäähän se on öisin. Kiitos Sude.

      Poista
  2. Kottaraisia en ole nähnytkään täällä. Mukava nähdä sinun kaunita kuviasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä näen niitä keväällä kun tulevat, mutta nämä olivat tuolla maaseudulla erään maatilan lähistöllä joten onneksi on vielä kottaraisillekkin mieluisia paikkoja. Kiitos Susanna.

      Poista
  3. Kottaraiset ovat täältäpäin hävinneet melkein kokonaan.
    Ennen vanhaan niitä oli isojakin parvia , mutta nykyään ei enää.
    Hienot kuvat olit niistä saanutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ovat vähenemään päin, sitä mukaa kun maseudulla eläintenpito vähenee. Sääli. Kiitos Harakka.

      Poista
  4. En ole onnistunut näkemään kottaraisia moneen vuoteen luonnossa täällä. Voi kuinka olisi ihana nähdä niitä ja kuulla niiden laulua. Lapsuuden kotini pihapiirissä oli aina kesäisin paljon kottaraisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, taitaa olla yleisempaa nykyään se ettei kottaraista näe, kuin nuo entisaikojen ihanat kottaraisparvet puhelinlangoilla. Kiitos Valokki.

      Poista
  5. Kottaraiset lähtevät meiltäpäin jo varhain. Komeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittelin minäkin, että ovat jo lähteneet, mutta muutama hidastelija näkyy vielä olevan. Kiitos Sussi.

      Poista
  6. Kuten muutkin ovat huomanneet, kottaraiset ovat vähentyneet kovasti, harvoin täällä näen. Mukavia kuvia sait siellä tuiverruksessa....=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähentyneet ovat, ilmeisesti pesäpaikkoja on vähän ja kottaraisen luontainen elinalue, eli karja- ja hevostilat vähenevät. Toivotaan kuitenkin, ettei ihan kokonaan katoaisi. Kiitos nainen.kuvastimessa.

      Poista
  7. Tirpoista tiedä, mutta melkoisia myräkänpoikasia myös täällä.
    Naapurin Valkkarin kolmesta lipputangoistakin katosi yksi päikkäreiden aikaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattoipa siellä sitten tosiaan tuulla. Puuskissa täälläkin vähän heitteli, mutta ei nyt sentään mitään kaatanut. ;) Kiitos KooTee

      Poista
  8. Jopas saat hienoja kuvia, minä sekoitin kamerani kun väänsin kaikki säädöt pellolle..huh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista sattuu, olen sekoittanut kamerani muutaman kerran ja aloittanut ihan alusta. Tsemppiä, kyllä ne säädöt taas löytyy ja kertaushan on opintojen äiti ;) Kiitos Emileitha/Tarja

      Poista
  9. Wow, vielä kottaraisia, ihkua.
    Kauniita kuvat saitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, en ollut uskoa silmiäni. Tosin kotona sitten luin, että niitä saattaa jäädä jopa talveksi joitakin, joten ei kait se sitten niin kummallista ollutkaan ;) Mukava oli kuitenkin nähdä. Kiitos Seija.

      Poista
  10. All staff members, like the manager, really should have formal training around the
    payroll system software. Core Concepts of Accounting Information Systems(12th
    ed. The 2009 government salary surveys for hr professionals at this level indicate that they can get to earn between $27,360 to
    $94,470 each year in many regions.

    Here is my weblog :: business online payroll

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ne ovat blogin suola, mutta valitan anonyymina ei enää voi kommentoida. Syy on roskapostin.