tiistai 26. marraskuuta 2013

Tukkapöllö ja Kaljukaija

Tavattu tänään Heinolan ITE puistossa ;)


=DD Klikkaa toki isommaksi.


ITE-puisto on ns. veturipuisto rautatieaseman vieressä. Siellä on nähtävissä ympäri vuoden taiteilija Vesa Väänäsen moninaisia töitä, joissa on käytetty kaikenlaista " romua".

lauantai 23. marraskuuta 2013

Aurinko jo päätti retken...

Aurinko päätti painua mailleen, välittämättä lainkaan siitä saanko kuvaa kuusitiaisesta ;)


No, toisella kertaa sitten.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Niitä sanoja ei aina keksi...

Montakohan kertaa olen jo tätä postausta aloittanut, enkä löydä oikeita sanoja. Moni teistä arvaa jo, että koetan kertoa tuosta sunnuntaisesta mieltäni kuohuttaneesta tapauksesta.
Yritän pysyä objektiivisena ja välttää turhaa dramatisointia. 
Kävimme joutsenkierroksen ja ihastelimme tuota jäljellä olevaa parvea, siellä ruokailtiin vielä ahkerasti. 



Kuten jo kerroinkin muutamia näistä on menehtynyt lentäessään sähkölankoihin, surullista. Nyt kuitenkin on suunnitteilla merkitä nuo langat, jotta turmilta vältyttäisiin.
Tätä näkyä en tahdo enää nähdä...


Pellolla kiinnitti huomiota harakka ja varisparvi, näimme jotakin valkoista ja menimme katsomaan.
Kuollut joutsen ja ympärillä kuolleina 5-6 supia ja yksi kettu. Tämä joutsen tuskin oli tuohon paikkaan kuollut oli kait tuotu syötiksi. :(((
Tämä on kuulemma ihan tavallista, siis supien ja kettujen haaskalta ampuminen, mutta miksi ne jätetään lojumaan sinne pellolle ja miksi tuo joutsen....:(
Olikohan sekin ammuttu, sillä myöhemmin löysimme toisen kuolleen joutsenen joka oli lentänyt sähkölankoihin ja siltä oli melkoisesti höyheniä lähtenyt. Niin sekin oli viety metsän reunaan, eikä haudattu.
Kuvan joutsen näytti muuten ehjälle, mitä nyt varisten repimältä ja tuossa paikassa EI ollut sähkölankoja.
Olen jo lapsena tottunut metsästettyihin eläimiin linnuista jäniksiin ja kettuihin, ei siitä ole kyse, ettenkö ymmärtäisi supien ja kettujen metsästystä, mutta en ymmärrä tuota näkyä.

Anteeksi jos pahoitin jonkun mieltä. En tee toista vastaavaa postausta, ehkäpä tämäkin olisi saanut jäädä kirjoittamatta.

Palataan  mukavampiin kuviin. 
Elämäni ensimmäinen kohtaaminen kauriin kanssa. Kaukanahan ne olivat, mutta kuitenkin....


Lintumaailmakin monipuolistuu kokoajan.
Urpiainen on taas ilmaantunut ilahduttamaan ilmeillään.


Ja viherpeippo näyttää olevan melkoinen sottapytty ;)



Mukavaa viikon jatkoa ja jokohan se luvattu talvi viikonloppuna tulee ;)

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Punatulkkujen päivä

Tuuli tuivertaa niin, että saa kahlita itsensä paksuun mäntyyn ja päätä suojaamaan tarvitaan kypärää, koska käpyjä sataa alas melkoisella voimalla.:) On punatulkkujen, töytötiaisten, hömötiaisten ym tiaisten päivä. ;)
Neljä tuntia ulkona toi eteen monenlaista. Linturetki muodostui monista tunteista.

Tänään on kuitenkin punatulkkujen vuoro. Mökin ruokintapaikalla niitä oli iloksemme viisi

Myöhemmin, monien seikkailujen jälkeen tapasin lisää punaisia lintuja



No sama tulkkuherra noissa kuvissa on, mutta se oli ainoa jota pääsin kyllin lähelle ;) viisi tulkkua laskin täälläkin olleen.

Melkoisen hankalaa oli kuvaaminen, vaikka aurinkoakin ajoittain oli. Lähes poikkeuksetta osuimme aina pilven kohdalle ja siksi ne "huippukuvat" töyhtötiaisista ja hömötiaisista antavat yhä odottaa itseään =DD Ainakin tiedän mistä ne löydän.

Ihminen on kummallinen eläin, aina ei oikein jaksa ymmärtää sen toimintaa tuolla luonnossa. Se aiheutti tänään lievää suurempaa suuttumusta, mutta jätän toiseen kertaan. :(

perjantai 15. marraskuuta 2013

Vuosi kuvina, marraskuu

Kaisa heitti mukavalla haasteella, johon mieluusti tartuin. Ideana kuvata sama paikka joka kuukausi vuoden ajan. Koetan pitää kiinni kuukauden puolivälistä;) Lopuksi kootaan koko vuodenkierto yhdeksi kokonaisuudeksi.
Vaan olipa melkoista soutamista ja huopaamista tuo kuvauspaikan valinta. Tulipa taas todistettua tämä minun päätösten ja valintojen tekemisen vaikeus.
Tänään koetin sitten oikeasti paneutua asiaan, ...
" tästä tulis hieno kuvakulma... äh ei tähän pääse talvella jos on lunta..." jne.

Kymijokea olen kuvannut paljon, mutta se on kuvauksellinen aina, löytyisikö jokin juttu vielä...
Ei, kyllä siihen on saatava mukaan jotain muutakin...
Mites olisi tämä... kuvauspaikka on helppo muistaa, kuvakulma lienee enen käyttämätön ja oletettavasti miljöö muuttuu vuoden myötä...
Tämä se saa olla.

15.11.2013 klo 11.40 lämpötila +5



Casinon kauniit ikkunat olivat varteenotettavat kilpailijat, mutta ehkäpä eivät kuitenkaan anna ihan niin paljoa "elämää" ympärilleen.

Eilen haudalla käydessäni mietin jo pitäjän kirkkoakin tähän haasteeseen, mutta mokasin tuon kuvan, joten jää pois. Yläreuna leikkautuu poikki:( ja kuvakulmankin olisi voinut valita paremmin.


perjantai 8. marraskuuta 2013

Täällä mä oon... ja mää ja mää


Viikon varrelta pieninä murusina silloin tällöin... ei missään aikajärjestyksessä kuitenkaan ;)




Pöllöretkellä tapasimme jälleen lampahia, kuraisia ihania kavereita. Nämä taitavat olla tulevia "äitejä" muodoista päätellen. Hurjaa vauhtia kiiruhtivat aidan luokse. Sorry ne porkkanat unohtui :(


Tätä toista laumaa kuvasin jo aiemminkin, tai siis olisin kuvannut elleivät olisi karanneet tuonne mäen taakse. Nyt ei ollut kiirus minnekkään ja yksi livahti aidan läpi tielle. Onneksi meni ihan yhtä sujuvasti takaisinkin.


Hei mekin ollaan täällä vielä. Tutuksi tulleilla pelloilla oleili vielä noin 150 joutsenta.


Punatulkkukin suvaitsi poiketa lintulaudan antimilla



Korentouutinen tänään oli, että Hangossa on  havaittu ja kuvattu tänään lännensyyskorento. ;)

Niin, että täällä me ollaan =DD

lauantai 2. marraskuuta 2013

Metsän tarina

Viime syksynä muutamissa elokuvateattereissa pyöri upea "Metsän tarina" josta sanotaan sen olevan kaikkien aikojen katsotuin kotimainen dokumentti. En päässyt tuolloin katsomaan ja jäin toivomaan sen ilmestymistä DVD:nä

Pieni näyte



Nyt se on ilmestynyt, ja löysi oitis tiensä omaan videohyllyyni.

" Metsän tarina on koko perheen elokuva ainutlaatuisesta suomalaisesta metsästä, sen värikkäästä ja monimuotoisesta elämästä."
Videon musiikki on kansainvälisesti palkittu ja mielettömän upeaa. Suosittelen syysiltojen ratoksi.
Rauhaisaa pyhinpäivän iltaa.