keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Lintureitiltä poimittuja.

Kylmä pohjoisenpuoleinen tuuli heilutteli hiuksia ja höyheniä, nostatti melkoisia aaltoja ja antoi omaa maustettaan kuvausyrityksille.
Västäräkkiä se ei haittaa.

 Näin myös ensimmäisen kirjosiepon

Lintuja oli taas todella runsaasti, mutta kuvaaminen ei oikein sujunut toivotulla tavalla. :)

Yksi viimeaikojen mieluisimmista tuttavuuksista oli pikkutikka joka ylläätti polun varressa. Olipa se vilkasliikkeinen kun kiersi puuta ympäri, melkoinen viipottaja ;))


Olen tänä vuonna pitänyt eräänlaista kirjaa havainnoimistani linnuista ja listassa on nyt 69 nähtyä lintulajia.

14 kommenttia:

  1. Kyllä nyt lintuja pääsee vielä puissakin kuvaamaan kun ei ole lehtiä tiellä! Västäräkki on jotenkin "iloinen" lintu. Sen pyrstönheilutuksen vuoksi varmaan. Vilu oli töistä lähtiessä, tekonahkatakki ei oikein lämmitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikko pari eteenpäin, niin on jo lehteä puissa näköesteenä. Koivuissa näkyy jo vihreää ja tuomissa selkeästi kukkanuput.
      Eiköhän tuo tuuli taas hellitä, toivotaan.

      Poista
  2. komeat kuvat, varsinkin tuo ylin on suorastaan helmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JPK, ihme "vahinko" tuo ylin, kun tuuli heilutti puuta ja minua. =DD

      Poista
  3. No jopas, kirjosieppokin jo. Kiva muuten tuo uusi bannerikuvasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika, bannerikuva on maailman parhaasta paikasta ;) Katselin äsken paikallisen lintuyhdistyksen listaa ja muuttolintujahan oli tullut runsaasti lisää. Musta leppälintukin...

      Poista
  4. Minä en onnistu kuvaamaan lintuja. Johtuneeko siitä, että minulla on monesti koira mukana ja en pääse niin lähelle lintuja. Koirani ei hauku lintuja, mutta linnut tuntuvat huomaavan meidät helposti. Pitänee tehdä jokin naamiontijuttu, teltta vaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiran läsnäolo varmaan vaikuttaa joihinkin lintuihin ja linnut herkästi kyllä huomaavatkin pienenkin liikkeen. Ei tarvitse olla kuin värikkäät vaatteet, niin ei kovin lähelle pääse. Kamerastakin saattaa päästä jokin välähdys ja silloin linnut kaikkoavat. Pesinnän aikoihin ne ovat vielä tavallistakin herkempiä.
      Ota rauhallisesti vaan, kyllä sinä vielä onnistut. Ilman sitä telttaakin ;))

      Poista
  5. Olen päässyt pääsiäisen seutuvilla seuraamaan lintuja pitkästä aikaa kunnolla, mutta kuvia en niistä osaa (vielä) ottaa. Kamerakin on seurannut metsäretkille vain pari kertaa.

    Upea kuvasaldo taas sinulla ja hieno määrä bongauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä mieti liikoja, anna kameran laulaa. Siitä tämä digiaika on hyvä, ettei tarvitse säästellä filmiä. Kamera vaan mukaan retkille, sillä koskaan ei tiedä milloin se elämää suurempi kuvattava tulee vastaan :))) Toisekseen olet niin hyvä kuvaaja, ettei tuon pitäisi olla vaikeaa ;))
      Kiitos Kaisa Reetta

      Poista
  6. Kyllä sujui takuuvarmaa tiitsailua, hienoja kuvia ja paljon lintuhavaintoja.

    VastaaPoista
  7. Pidän kovasti ottamistasi kuvista; linnut, perhonen,... IHANIA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihan mahdottomasti kauniista sanoistasi.

      Poista

Pidän kommenteista ne ovat blogin suola, mutta valitan anonyymina ei enää voi kommentoida. Syy on roskapostin.