maanantai 28. joulukuuta 2015

Kinkunsulattelulenkki

Aurinkoa, heikkoa tuulta ja pikkupakkasta.-3. Sain kun sainkin itseni tuonne ulos ja meinasin sellaisen suhteellisen lyhyen lenkin tehdä, jos kävisi Kymellä jäitä katsomassa.
Olo oli kuin mustikkametsässä, aina näkyi suurempia ja kauniimpia kauempana. Eräs koiranulkoiluttaja kertoi, että polun päässä on aivan mahtavia jäämuodostelmia. Siis eteenpäin .

Klikkaile isommiksi.
Pieni yksinäinen, johon valo heijastui niin kauniisti.



Koivujen oksat riippuivat lähellä vedenpintaa. Tuuli heilutteli niitä puuskittain ja aallot nuoleskelivat alapuolelta. Aurinko kultasi alati kasvavia pisaroita.

Jäätynyt laituri sai minut riemuitsemaan, nyt saan paljon lähikuvia... vaan kuinkas taas kävikään, ei ainuttakaan. Paikka oli niin hankala kuvaajalle, enkä ihan välttämättä halunnut kastella itseäni. Kaunista oli, mutta pakko tyytyä katselemaan.

Aurinko oli jo painumassa metsän taakse, mutta vielä löytyi puiden välistä aukkoa sen valaista rannan heiniä.

Tämä olikin jo vaikuttavamman näköinen ihan ei tuo valo tullut kuvaan kuten toivoin, mutta kultaa se kuitenkin.

Tuuli nousee ja alkaa tuntua viileälle, olisi aika kääntyä kotiinpäin. No, tulihan sitä sitten näköjään tehtyä sellainen varovainen lenkki alkajaisiksi, kun on ollut tuota taukoa... hmmmm. Kotiin on noin 5km matkaa ;)

maanantai 21. joulukuuta 2015

Nyt joulu voi alkaa

Ei sitä rekeä vaan löytynyt. On se kummallista nykyään, taitaa pukki itse olla unohtanut sen jonnekkin, eikä muista.
Uusi piti hankkia. Ei siitä näin nopealla toimitusajalla ihan entisen rottinkisen reen vertaista saatu, mutta jospa tuo nyt kestäisi tämän joulun. Lahjoja on reki täynnä joulupukkia ootellaan, joten kohta se varmaan on lähdössä.
Se on tuo joulupukin reki semmoinen, että kulkee täällä etelänkin sulilla mailla ihan mukavasti, joten älkää huolestuko. :)


perjantai 18. joulukuuta 2015

Mitähän tästä oikein seuraakaan... ;)

Kiipesin viereiselle mäelle katselemaan miten tuolla tonttulan pihamaalla asiat oikein sujuvat, kun kuului niin monenlaista hälinää.
Sekaisinhan siellä taas kaikki on. Niinkuin silloin kerrankin, kun poro oli karkuteillä ja koko kylä sitä etsi. Lapsenlapsetkin olivat huolissaan lahjojensa puolesta, jos ei poroa löydetä. No silloin oli onnellinen loppu, kun poro ilmestyi aatonaattona reen eteen.
Nyt on poro paikallaan, mutta.... missä on se reki. Kaikki paikat on tutkittu ja etsitty mutta valkoista poron rekeä ei vaan löydy mistään. Joulupukki on jo ihan väsynyt ja nuokkuu muori sylissään nurkassa. Pikkuvesselit ei huolista välitä vaan soitto raikuu.


Kummallisesti nuo paketitkin on pitkin pihaa. Toivottavasti se rekikin jostain löytyy. :)

maanantai 14. joulukuuta 2015

Se oli silloin kun oli talvi

13.12. 2010. Pakko kaivaa jotakin vanhaa, kun uudet yhä odottavat tuolla jossakin ulkona. Sinne ovat jääneet myöskin patikointiretket, jonnekkin tulevaisuuteen. Pelkkää saamattomuuttahan se on, ei johdu keleistä... en ainakaan tunnusta.



Eiköhän tämä tästä taas piristy.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Se loppupää eli osa 2

Jatkettaisiko matkaa....

Missähän se polku olisi....kyllä se taitaa tuosta jostakin kolosta kiemurella. Hieman pistää miettimään...


Onkohan olemassa jokin helpompikin reitti?


Kohta on kait parasta laittaa kamera laukkuun varmuuden vuoksi. Onneksi on kuivaa, eikä liukasta, ainakaan pahemmin. Louhikko muuttuukin pian ihan poluksi.
Nythän tämä helpottuu kummasti...


Edessä on kohtalainen nousu, joten nyt kamera vähäksi aikaa turvaan, jos vaikka joutuu kulkemaan nelinkontin.
En minä ihan tuossa reunalla liikkunut vähän kurkkasin vaan.

Turvallisesti ylhäällä. Yllättävän hankalaa oli nousta tuollaista kalliopintaa jyrkästi ylös.


Hetki pitää levähtää...eikä se ole ollenkaan hullumpaa näissä näkymissä.


Mietin vaan, että täältä on myös päästävä alaskin. Minkähänlainen luohikko nyt pitää selvittää. Alaspäin meno on yleensä hankalampaa kuin ylösnousu.
Antaako tuo alempi kuva yhtään mielikuvaa korkeudesta? Tuo männynkäppyrä kasvaa rinteen yläosassa, näkyy myös edellisessä kuvassa. Tausta ei siis ole taivasta. ;)


Nyt sitten polunpään etsintään jälleen. Onneksi se ohjaa syvemmälle metsään, eli ihan louhikkoon ei kait tarvitse mennä. Sen verran on risukkoa, että kamera taas suojaan.
Eihän sitä itseään ajattele, kunhan kamera säilyy ehjänä. :)
Läpi on päästy ja edessa aukeaa lähes valtatie :).



Yllätyksekseni tulinkin sitten jo tutuille poluille, joilla jokin aika sitten kuljin.


Vielä parin tutun kallion ylitys ja olen taas perinteisellä lenkkeilypaanalla. Melkoinen oman itsensä rajojen koetteleminen tällä iällä, mutta hyvin meni ja olo on erinomainen. Tottakai minulla oli paitsi uusin retkeilyreittikartta mukana ja eksymisen varalta SportsTracker puhelimessa joka piirtää kulkemaani reittiä koko ajan. Helpottaa sitten takaisin osaamista jos hukkaa itsensä. Se kertoo myös paljon muuta ja nyt mm. sen että korkeimmillaan tällä reisulla kävin 117m korkeudessa merenpinnasta, alkumatkasta tuolla jyrkänteen päällä. ja matkaa tuli tehtyä metsässä 5,47km. Katuosuuksia en yleensä mittaile kait niistä sellaine 3km. tulis lisää kokonaismatkaan.
Nyt ootellaan tihkusateessa pikkupakkasia ja uusia retkiä. Kiitän kohteliaimmin mukana olosta.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Kohti uutta ja kiinnostavaa osa 1

Se kaunein  tähänastisista, siis tämän vuoden, marraskuun päivistä. Aamun rapsakka pakkanen ja kuuraiset tienvieret katosivat mitä lähemmäs vettä ja syvemmälle metsään menin.
Ensin jälleen pysähdyin tähän kalliolle ja saman oksan alta kuvasin maisemaa ties kuinkamonennen kerran.


Kalliolta alas, näitä rinteitä on kuljettu niin monesti, että ne ovat tuttuja. Jalat löytävät sopivat kohdat turvalliseen laskeutumiseen, vaikka en ihan merkityllä polulla kuljekkaan.


Tyyni matala Saittalahden pohjukka ja hento auringonvalo luovat heijastuksia joita ei malta pysähtymättä ohittaa.

Uljaantuntuinen jyrkänne vastarannalla on kiehtonut jo pitkään. Nyt tiedän, että sen päällä kulkee vaelluspolku ja sinne olen menossa.


Tiedän ja en tiedä millaista maastoa on edessä. Saattaa olla osin aika hankalaakin.Siis mielenkiintoista ja haastavaa.

Ylös jyrkänteen päälle kuitenkin vie loivasti nouseva polku, jota on helppo kulkea.


Ylhäällä odottaa hienoinen yllätys. Sammalta kaikkialla, pehmeää ja ihanan upottavaa, mutta poistuessani polulta huomaan, ettei kannata, sillä sammaleen alla on paikoin melkoista louhikkoa. Kivet eivät vaan näy.


 En siis mene aivan jyrkänteen reunalle. :(


Puissa oli jänniä jälkiä ja koska hiljaisuus oli täydellinen sai se hetkeksi kaikki aistit valppaiksi. Järki sanoi, ettei tuolla mitään pelättävää ole, nuo ovat kait jonkun kuoriaisen tekosia tai korkeintaan ilveksen.


Maasto oli tosi helppoa kulkea (siis polku) ja pian vesi olikin edessä ja siellä vaikutti olevan nuotiopaikkakin.

No olihan se hieman elämää nähnyt, mutta ollut hieno "nuorena". Mitäs siitä rapistuuhan sitä ajan saatossa ja nyt sopi tuohon maisemaan hienosti. Eväät maistuivat oikein hyville, vaikka en tulia tehnytkään. (ei ollut puita matkassa)


Kurkkaan vielä hieman vastarannan suuntaan..


Olen siis kiertänyt hevosenkenkää. Kallio jolta ensimmäisen kuvan otin jää tuon oksan taakse. Saittalahden laavu näkyy, vaikken ihan kunnon kuvaa pääsekkään ottamaan, pikkasen piti kurkotella jo tähänkin. Vesi oli kaukana alhaalla, mutta lähellä jos astuin pari askelta. :)
Levätään nyt hetki ja jatketaan tästä eteenpäin myöhemmin. Kiitos kun tulit mukaan.


tiistai 3. marraskuuta 2015

Kivinen ja kaita polku.

Aikaa ei voi pakastaa, se on tässä ja nyt.

Tuolla kalliolla taas istuin tovin jos toisenkin


näissä tunnelmissa....sieltä sitten huokailtiin.


Paljon muutakin osui polun varrelle.







On meillä uskomaton luonto.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Metsään menin.

Viime yön pikkunapakka pakkanen rohkaisi meikäläistä lähtemään viimeinkin hirvikärpäsiä uhmaten metsälenkille. Valitsin moottorikelkkareitin ja suuntasin metsään.
Hieman liian huolettomasti siellä tallustelin kun olin törmätä hirveen. Se jäi eteeni seisomaan noin kymmenen metrin päähän ja oli niin tyrkyllä kuvattavaksi. Kamera oli kyllä kaulassa, mutta kuten huomaat... ei ole kuvaa. :(
Olin katkaissut kamerasta virran ja ennenkuin Nikon heräsi niin hirvi oli poissa. Löysin sen kumminkin uudestaan risupuskan takaa.


Ei sitten yhtään harmita... ei ei. ;)
No matka jatkuu ja mikäs täällä on liikkuessa valaistulla polulla.


Koetin malttaa mieleni, enkä kiipeillyt kallioille... ainakaan kovin montaa kertaa, sillä ne olivat ilmeisesti aika liukkaita. (enhän voi tietää, kun en kiivennyt ;) )
Kieputtelin tuosta sitten pikkupolulle kohti rantaa.


Saittalahti.
Tuota oikeanpuoleista rantaa pääsisi laavulle joka hieman näkyy kalliolla, mutta matkalla on muutama korkea kallio joille en nyt arvaa kiipeillä. Ne ovat niitä minun mielenmaisemiani. Joku toinen kerta näytän mitä sieltä näkee.
Istahdin kivelle kuuntelemaan hiljaisuutta ja mietin mitä kuvaisin, kun huomasin risujen raoista jotain...


Veikeä koskikarahan siinä niiaili. Ilmeisesti kaveri oli keksinyt oivallisen ruokapaikan. Matala kirkasvetinen lahti, jossa mitä ilmeisemmin on korennontoukkia ym. herkkua. Ei kait sitten tarvitse aina olla sitä virtaavaa vettäkään.
Muutama kuva ja sitten jätän karan omiin hommiinsa.
Tämä uusi reitti oli helppokulkuinen, hyvin merkitty ja aika mukava muutekin, joten uudelleen joku päivä taas.
Ps. ei yhtään hirvikärpästä.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Ennenkuin ilta ehtii

Ruokintaa täydennettäessä katselin myös mökkipihaa. Pakkasia on ollut, mutta eivät ne ole tuonne rantaa kovin kummoisina osuneet, koska ihanainen Schneewittchen ruusuni kasvattaa kahta kaunista nuppua.


Lintujen kylvämät auringonkukat kukkivat vielä rannalla. Pieniä ne ovat, mutta ei se niiden loistoa vähennä.

Aurinko oli jo matkalla metsän taakse, eikä valoa juurikaan riittänyt kuin pieninä annoksina ja nekin vääriin paikkoihin. Pikkulintuja oli runsaasti oksilla, mutta ne olivat aina niillä pimeämmillä oksilla. Joku toinen kerta sitten.
Oravainen muistaa aina käydä tervehtimässä. Nyt se oli yksin muut neljä lienevät metsässä kisailemassa.
Mutta huomaatko mikä hymy. :)


Sininen vesi ja rantakoivun keltainen riippaoksa jota tuuli heilutteli. Vaikutti silloin ihan kuvaamisen arvoiselle. :)


Vielä muutama päivä kaunista ja mukavaa ulkoilusäätä, sitten on luvassa sateita. Eli nautitaan syksystä niissä puitteissa kun se kullekkin on mahdollista.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Syksyiset askeleet Sepänniemen luontopolulla.

Monesti olen kulkenut Sepänniemen polkuja. Ne ovat juuri sellaisia oikeita polkuja, kivikkoisia, kapeita täynnä juuria ja kantoja, mutta aitoa metsää jota ei ole raivattu, eikä kaunisteltu.
En muista olenko kuitenkaan näin syksyllä siellä liikkunut, ainakin kevät, kesä ja talviretken olen tehnyt. Parituntinen meni nopeasti kierrellessä hiljaisuudessa.


Douglaskuusikko on yksi mielipaikoistani. Puiden valtavuus tekee vaikutuksen ja niiden keskellä tuntee olevansa turvassa.


Kuusikon reunassa tirskutteli parvi punatulkkuja, joista yksi osui sellaiseen oksanrakoon, että pääsi kuvaa yrittämään. :) Mikään kuvaajan paratiisi tuo ei ole siinä mielessä, mutta haastetta... haastetta :)


Syksy tuoksui ja lehdet rapisivat puista alas. Ajoittain kuului tiaisten ja punatulkkujen ääntelyä. No kuuluihan liikenteenkin ääniä ympäriltä, eihän tuo ole mitään erämaata.

Kotiin tullessa katselin Jyrängönkosken aallokkoa.



Kyllä taas olin ylpeä kotikaupungistani.

torstai 8. lokakuuta 2015

Kissanpolkan kakkososa

Kyllä tämä nykytekniikka on mukavaa.  Niin muistanet tuon edellisen postauksen "kulkurin"? Sattui niin mukavasti, että alkuviikosta mökin riistakameraan tallentui kyseinen kissa, meidäm kaikkien suureksi riemuksi. Olimme jo heittäneet suuremmat toiveemme pusikkoon.
Nyt vietiin äkkiä loukku paikalle ja riistakamera valvomaan, niin ei tarvinnut jatkuvasti ajella tuonne 10km päähän.
Siinä on lintujen ruokintapaikka joten kuvia sitten tuli melkoisesti. supista ja mäyristä alkaen, mutta ei kissaa.
Tänään sitten tärppäsi loukku oli lauennut ja kissa näkyi sisällä, joten oitis matkaan.
Pelokas kisu oli aivan paniikissa, mutta rauhottui autossa suojan alla.


Nyt se on turvassa PHSY:n tiloissa, eikä tarvitse enää palella ja pelätä.
Tämä polkka on siis tanssittu loppuun onnistuneesti.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Kissanpolkkaa

Kohta kaksiviikkoa sitten tapasimme tiellä aran kissa, paikassa jossa ei ole vakituista asutusta. Kissa juoksi näkymättömiin, eikä asiaa sen enempää ajateltu.


Likaisen tuulilasin läpi hätäisesti napattu kuva.

Meni sitten muutama päivä ja nähtiin sama kissa juoksemassa mutkaisella ja kapealla maantiellä. Oli sitten vähällä jäädä auton alle.
Siinä vaiheessa aloin kysellä ja ilmoitella, mahdollisista karkureista, mutta omistajaa ei ole löytynyt.
Paripäivää sitten vietiin loukku paikalle ja toivotaan, kisun menevän siihen. Se on todella arka ja pakenee heti. Tänäänkin se nähtiin, joten hengissä on. Toivotaan avun tulevan ajoissa.
Ollut varmaan jo pitemmän aikaa eksyksissä. :(
No ei tuo kisu ole kaikkea aikaa vienyt, tässä on ollut kaikenlaista, mutta nyt alkaa taas olemaan palapelin palaset hallussa ja pääsee normaaliin rytmiinsä.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Ukkojen valtaa korentopaikoilla.

Tällä viikolla on ollut sellaista korentotykitystä, etten moista tänä lyhyenä harrastusaikanani ole kokenut.


Onneksi ne myös levähtävät usein, eli ehtii kuvankin ottamaan. ;)
No, nämä tuossa alapuolella ei ole ukkoja vaan punasyyskorennot koettavat saada sukuaan jatketuksi ja samalla väistellä isompiaan, ettei joutuisi syödyksi.


Tummasyyskorennot ovat samassa liemessä


Ukonkorennot ovat runsaslukuisia tänä vuonna ja kovin tuttavallisia veijareita. Oitis tulevat vastaan kun rantaan menee.


Siniukot ja kirjoukot ovat hyvin samanlaisia eikä niitä helposti lennossa tunnista. Yläpuolella lentelee mielestäni siniukko.
Samanlainen kaveri tämä alempikin


Varsinainen veijareiden veijari on kirjoukko, joka istuu mieluusti vaikka poskellesi ja pörrää jatkuvasti ympärillä. Tänään olin kuin joulukuusi kun ylläni oli kuusi kirjoukkoa :)


Paljon muita ei sitten enää lentelekkään, joitain vielä kuitenkin vaikka en itse ole täällä niitä nähnyt.
Aikaa ennen korentoharrastusta hieman säikyin näitä isoja ja helposti väistelin kun tulivät lähelle. Nykyään saavat ihan rauhassa pörrätä korvissa ja kasvoilla. :)