keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Metsään menin.

Viime yön pikkunapakka pakkanen rohkaisi meikäläistä lähtemään viimeinkin hirvikärpäsiä uhmaten metsälenkille. Valitsin moottorikelkkareitin ja suuntasin metsään.
Hieman liian huolettomasti siellä tallustelin kun olin törmätä hirveen. Se jäi eteeni seisomaan noin kymmenen metrin päähän ja oli niin tyrkyllä kuvattavaksi. Kamera oli kyllä kaulassa, mutta kuten huomaat... ei ole kuvaa. :(
Olin katkaissut kamerasta virran ja ennenkuin Nikon heräsi niin hirvi oli poissa. Löysin sen kumminkin uudestaan risupuskan takaa.


Ei sitten yhtään harmita... ei ei. ;)
No matka jatkuu ja mikäs täällä on liikkuessa valaistulla polulla.


Koetin malttaa mieleni, enkä kiipeillyt kallioille... ainakaan kovin montaa kertaa, sillä ne olivat ilmeisesti aika liukkaita. (enhän voi tietää, kun en kiivennyt ;) )
Kieputtelin tuosta sitten pikkupolulle kohti rantaa.


Saittalahti.
Tuota oikeanpuoleista rantaa pääsisi laavulle joka hieman näkyy kalliolla, mutta matkalla on muutama korkea kallio joille en nyt arvaa kiipeillä. Ne ovat niitä minun mielenmaisemiani. Joku toinen kerta näytän mitä sieltä näkee.
Istahdin kivelle kuuntelemaan hiljaisuutta ja mietin mitä kuvaisin, kun huomasin risujen raoista jotain...


Veikeä koskikarahan siinä niiaili. Ilmeisesti kaveri oli keksinyt oivallisen ruokapaikan. Matala kirkasvetinen lahti, jossa mitä ilmeisemmin on korennontoukkia ym. herkkua. Ei kait sitten tarvitse aina olla sitä virtaavaa vettäkään.
Muutama kuva ja sitten jätän karan omiin hommiinsa.
Tämä uusi reitti oli helppokulkuinen, hyvin merkitty ja aika mukava muutekin, joten uudelleen joku päivä taas.
Ps. ei yhtään hirvikärpästä.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Ennenkuin ilta ehtii

Ruokintaa täydennettäessä katselin myös mökkipihaa. Pakkasia on ollut, mutta eivät ne ole tuonne rantaa kovin kummoisina osuneet, koska ihanainen Schneewittchen ruusuni kasvattaa kahta kaunista nuppua.


Lintujen kylvämät auringonkukat kukkivat vielä rannalla. Pieniä ne ovat, mutta ei se niiden loistoa vähennä.

Aurinko oli jo matkalla metsän taakse, eikä valoa juurikaan riittänyt kuin pieninä annoksina ja nekin vääriin paikkoihin. Pikkulintuja oli runsaasti oksilla, mutta ne olivat aina niillä pimeämmillä oksilla. Joku toinen kerta sitten.
Oravainen muistaa aina käydä tervehtimässä. Nyt se oli yksin muut neljä lienevät metsässä kisailemassa.
Mutta huomaatko mikä hymy. :)


Sininen vesi ja rantakoivun keltainen riippaoksa jota tuuli heilutteli. Vaikutti silloin ihan kuvaamisen arvoiselle. :)


Vielä muutama päivä kaunista ja mukavaa ulkoilusäätä, sitten on luvassa sateita. Eli nautitaan syksystä niissä puitteissa kun se kullekkin on mahdollista.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Syksyiset askeleet Sepänniemen luontopolulla.

Monesti olen kulkenut Sepänniemen polkuja. Ne ovat juuri sellaisia oikeita polkuja, kivikkoisia, kapeita täynnä juuria ja kantoja, mutta aitoa metsää jota ei ole raivattu, eikä kaunisteltu.
En muista olenko kuitenkaan näin syksyllä siellä liikkunut, ainakin kevät, kesä ja talviretken olen tehnyt. Parituntinen meni nopeasti kierrellessä hiljaisuudessa.


Douglaskuusikko on yksi mielipaikoistani. Puiden valtavuus tekee vaikutuksen ja niiden keskellä tuntee olevansa turvassa.


Kuusikon reunassa tirskutteli parvi punatulkkuja, joista yksi osui sellaiseen oksanrakoon, että pääsi kuvaa yrittämään. :) Mikään kuvaajan paratiisi tuo ei ole siinä mielessä, mutta haastetta... haastetta :)


Syksy tuoksui ja lehdet rapisivat puista alas. Ajoittain kuului tiaisten ja punatulkkujen ääntelyä. No kuuluihan liikenteenkin ääniä ympäriltä, eihän tuo ole mitään erämaata.

Kotiin tullessa katselin Jyrängönkosken aallokkoa.



Kyllä taas olin ylpeä kotikaupungistani.

torstai 8. lokakuuta 2015

Kissanpolkan kakkososa

Kyllä tämä nykytekniikka on mukavaa.  Niin muistanet tuon edellisen postauksen "kulkurin"? Sattui niin mukavasti, että alkuviikosta mökin riistakameraan tallentui kyseinen kissa, meidäm kaikkien suureksi riemuksi. Olimme jo heittäneet suuremmat toiveemme pusikkoon.
Nyt vietiin äkkiä loukku paikalle ja riistakamera valvomaan, niin ei tarvinnut jatkuvasti ajella tuonne 10km päähän.
Siinä on lintujen ruokintapaikka joten kuvia sitten tuli melkoisesti. supista ja mäyristä alkaen, mutta ei kissaa.
Tänään sitten tärppäsi loukku oli lauennut ja kissa näkyi sisällä, joten oitis matkaan.
Pelokas kisu oli aivan paniikissa, mutta rauhottui autossa suojan alla.


Nyt se on turvassa PHSY:n tiloissa, eikä tarvitse enää palella ja pelätä.
Tämä polkka on siis tanssittu loppuun onnistuneesti.