tiistai 10. marraskuuta 2015

Se loppupää eli osa 2

Jatkettaisiko matkaa....

Missähän se polku olisi....kyllä se taitaa tuosta jostakin kolosta kiemurella. Hieman pistää miettimään...


Onkohan olemassa jokin helpompikin reitti?


Kohta on kait parasta laittaa kamera laukkuun varmuuden vuoksi. Onneksi on kuivaa, eikä liukasta, ainakaan pahemmin. Louhikko muuttuukin pian ihan poluksi.
Nythän tämä helpottuu kummasti...


Edessä on kohtalainen nousu, joten nyt kamera vähäksi aikaa turvaan, jos vaikka joutuu kulkemaan nelinkontin.
En minä ihan tuossa reunalla liikkunut vähän kurkkasin vaan.

Turvallisesti ylhäällä. Yllättävän hankalaa oli nousta tuollaista kalliopintaa jyrkästi ylös.


Hetki pitää levähtää...eikä se ole ollenkaan hullumpaa näissä näkymissä.


Mietin vaan, että täältä on myös päästävä alaskin. Minkähänlainen luohikko nyt pitää selvittää. Alaspäin meno on yleensä hankalampaa kuin ylösnousu.
Antaako tuo alempi kuva yhtään mielikuvaa korkeudesta? Tuo männynkäppyrä kasvaa rinteen yläosassa, näkyy myös edellisessä kuvassa. Tausta ei siis ole taivasta. ;)


Nyt sitten polunpään etsintään jälleen. Onneksi se ohjaa syvemmälle metsään, eli ihan louhikkoon ei kait tarvitse mennä. Sen verran on risukkoa, että kamera taas suojaan.
Eihän sitä itseään ajattele, kunhan kamera säilyy ehjänä. :)
Läpi on päästy ja edessa aukeaa lähes valtatie :).



Yllätyksekseni tulinkin sitten jo tutuille poluille, joilla jokin aika sitten kuljin.


Vielä parin tutun kallion ylitys ja olen taas perinteisellä lenkkeilypaanalla. Melkoinen oman itsensä rajojen koetteleminen tällä iällä, mutta hyvin meni ja olo on erinomainen. Tottakai minulla oli paitsi uusin retkeilyreittikartta mukana ja eksymisen varalta SportsTracker puhelimessa joka piirtää kulkemaani reittiä koko ajan. Helpottaa sitten takaisin osaamista jos hukkaa itsensä. Se kertoo myös paljon muuta ja nyt mm. sen että korkeimmillaan tällä reisulla kävin 117m korkeudessa merenpinnasta, alkumatkasta tuolla jyrkänteen päällä. ja matkaa tuli tehtyä metsässä 5,47km. Katuosuuksia en yleensä mittaile kait niistä sellaine 3km. tulis lisää kokonaismatkaan.
Nyt ootellaan tihkusateessa pikkupakkasia ja uusia retkiä. Kiitän kohteliaimmin mukana olosta.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Kohti uutta ja kiinnostavaa osa 1

Se kaunein  tähänastisista, siis tämän vuoden, marraskuun päivistä. Aamun rapsakka pakkanen ja kuuraiset tienvieret katosivat mitä lähemmäs vettä ja syvemmälle metsään menin.
Ensin jälleen pysähdyin tähän kalliolle ja saman oksan alta kuvasin maisemaa ties kuinkamonennen kerran.


Kalliolta alas, näitä rinteitä on kuljettu niin monesti, että ne ovat tuttuja. Jalat löytävät sopivat kohdat turvalliseen laskeutumiseen, vaikka en ihan merkityllä polulla kuljekkaan.


Tyyni matala Saittalahden pohjukka ja hento auringonvalo luovat heijastuksia joita ei malta pysähtymättä ohittaa.

Uljaantuntuinen jyrkänne vastarannalla on kiehtonut jo pitkään. Nyt tiedän, että sen päällä kulkee vaelluspolku ja sinne olen menossa.


Tiedän ja en tiedä millaista maastoa on edessä. Saattaa olla osin aika hankalaakin.Siis mielenkiintoista ja haastavaa.

Ylös jyrkänteen päälle kuitenkin vie loivasti nouseva polku, jota on helppo kulkea.


Ylhäällä odottaa hienoinen yllätys. Sammalta kaikkialla, pehmeää ja ihanan upottavaa, mutta poistuessani polulta huomaan, ettei kannata, sillä sammaleen alla on paikoin melkoista louhikkoa. Kivet eivät vaan näy.


 En siis mene aivan jyrkänteen reunalle. :(


Puissa oli jänniä jälkiä ja koska hiljaisuus oli täydellinen sai se hetkeksi kaikki aistit valppaiksi. Järki sanoi, ettei tuolla mitään pelättävää ole, nuo ovat kait jonkun kuoriaisen tekosia tai korkeintaan ilveksen.


Maasto oli tosi helppoa kulkea (siis polku) ja pian vesi olikin edessä ja siellä vaikutti olevan nuotiopaikkakin.

No olihan se hieman elämää nähnyt, mutta ollut hieno "nuorena". Mitäs siitä rapistuuhan sitä ajan saatossa ja nyt sopi tuohon maisemaan hienosti. Eväät maistuivat oikein hyville, vaikka en tulia tehnytkään. (ei ollut puita matkassa)


Kurkkaan vielä hieman vastarannan suuntaan..


Olen siis kiertänyt hevosenkenkää. Kallio jolta ensimmäisen kuvan otin jää tuon oksan taakse. Saittalahden laavu näkyy, vaikken ihan kunnon kuvaa pääsekkään ottamaan, pikkasen piti kurkotella jo tähänkin. Vesi oli kaukana alhaalla, mutta lähellä jos astuin pari askelta. :)
Levätään nyt hetki ja jatketaan tästä eteenpäin myöhemmin. Kiitos kun tulit mukaan.


tiistai 3. marraskuuta 2015

Kivinen ja kaita polku.

Aikaa ei voi pakastaa, se on tässä ja nyt.

Tuolla kalliolla taas istuin tovin jos toisenkin


näissä tunnelmissa....sieltä sitten huokailtiin.


Paljon muutakin osui polun varrelle.







On meillä uskomaton luonto.