keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Maaliskuun alun pohdintoja

Kevät tuntuu harppivan kukonaskelin eteenpäin. Tekisi mieli jarruttaa,sillä tuo vuoden kenties paras aika menee niin pian ohitse. Enkä ole valmistautunut sitä ihan vielä vastaanottamaan.
 Vastahan talvilintummekin ovat ilmestyneet ruokinnoille ja pian on jo muuttolinnutkin täällä.

Aikaa on vietetty kevään retkien ja kuvausten suunnittelussa ja vanhojen kuvien arkistoinnissa. Haaveissa muutama retki läheisempiin luonnonpuistoihin joissa on pitänyt jo monena vuonna käydä ja aina ne jää. Lukuisat laavut kutsuvat erämaalampien rannoilla. Toivon tästä todella hyvää kevättä ja kesää.
Nyt ensin isompien lintujen muuttojen seuraaminen, siinä se kevät sitten vierähtää niin ettei edes huomaa.
Milloinkas sitä taas mikäkin lintu onkaan ilmestynyt. Vesilinnut menevät nopeasti tästä ohi, hetken vaan viivähtävät, koska pohjoisempanakin on sulaa vettä. Kuvaamaan olisi mukava ehtiä.

Meidän ihanaiset sorsamme hajaantuvat ympäriinsä omille pesäpaikoilleen.



No, nyt on saatu nauttia taas annos aurinkoa ja ulkona onkin mennyt päivittäin useampi tunti. Kyllä sen huomaa piristyneessä olotilassa ja hyvin nukutuissa öissä.
Puukiipijä touhuaa jälleen mökillä ja näkyy sillä olevan kaverikin. Aika näyttää pesivätkö jälleen.


Punatulkkuja on tullut koko ajan lisää ja niiden laulu tuntuu kuuluvan joka puolella.


Keltasirkkujen parvi pyrähtelee yhä ruokapaikalta toiselle auringon mukaan.


On talitiaista ja sinitiaista, viherpeippoa ja käpytikkaa. On närhiäkin useampi ja jonkun puun latvassa nuokkuu kanahaukka. Niin ja harmaapäätikkakin, olin ihan unohtaa, kun siitä ei vielä tälle keväälle ole kuvaakaan.
Elämää siis riittää ja seuraamista.
Paljon olen myös jo tutkinut reittejä ja paikkoja alkukesän korento ja perhosretkiksi. Tästä blogista saattaa tulla sitten ihan retkijuttujen blogi :) Mikäli vaan kaikki onnistuu. Tuskin haittaa ketään, sillä kuvat alkaisivat yksinään olla jo vanhan toistoa.

Tähän lopuksi tämänpäiväinen kaveri joka ei turhista hätkähdä kuusitiainen. Melkien olisi voinut makrolla mennä kuvaamaan :)


Mukavia keväänodotus tunnelmia, vaikka sää nyt sateisemmaksi muuttuisikin, niin kevättä se vaan tekee. Kevät on niin oikullinen.
Palaillaan taas.

18 kommenttia:

  1. Tosi kauniita kuvauksia, sorsaparin väliinkään ei kilpailija sovi:-)) Lisää vaan odottelen, näitä on ilo katsella:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia varmasti tulee ja ehkä jotain muutakin. Koetan saada taas tämän blogin nousemaan jaloilleen :) Kiitos Hilkka.

      Poista
  2. Ihanat lintukuvat:-) Muuttolintuja tässä odotellaan jo kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne. Sitähän se tämä aika on, mutta odottaminen... siis kevään ja lintujen odottaminen on niin jännittävää ja mukavaa. Aivan liian pian se taas on ohi, siksi haluaisin hieman jarruttaa ;)

      Poista
  3. Katselin Vanajavettä tänään kun ajeltiin ohi. Ohut jää sitä vielä peitti, mutta kyllä se siitä vielä sulaa. Harmaata sohjoa keskellä. Kevät, kevät...ihanaa! Samojen lajien "kimpussa" ollaan oltu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ainakin jäällä on yhä vettä vaikka noita pakkasöitäkin on ollut. Jäät ovat melko heikkoja ja uskon rantojen sulavan suhteellisen nopeaan.
      Noita samojahan sitä nyt tulee kuvattua, on niiden aika :) Harmaapäätikkaa en saa poseeraamaan, enkä edes kuvattavaan paikkaan, mutta kyllä se vielä onnistuu. Kiitos Tillariina

      Poista
  4. Ihania lintusia ja nyt ovat laulukonsertit alkaneet. Palokärki kuului huutelevan tänään ja jonkun tunnistamattoman pikkulinnun laulelevan näiden tuttujen lisäksi.

    Mukavia kevätpäiviä!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se niin keväälle tuntui tänään, vaikka tuuli yritti lämpöä häivyttää. Kiitos Minttuli.

      Poista
  5. Hienoja kuvia! Kuusitiainen on niin söpö ja temperamenttinen lintu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu. Kuusitiainen on juuri tuollainen kaveri ja vielä tuossa pienessä sisupussissa on roima annos rohkeutta. Surullista vaan senkin elinolosuhteitten heikkeneminen ja olemassa olon vaarantuminen, niinkuin töyhtötiaisenkin.

      Poista
  6. Paljon olet saanut kuvattua, erityisen ihan kuva rohkeasta kuusitiaisesta.
    Jotenkin tämä aika vain menee, en ole kuvannut juuri mitään, joka on aika erikoista!
    Se mitä eniten toivon on, että tulisi kunnon perhoskesä!
    Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkillinen talvi ja alkukevät on tosiaan ollut, eipä ole montaa kuvaa tullut otettua, mutta muutot ovat alkaneet ja pian on kesä perhoset, korennot ja kaikki muu. Kyllä tämä tästä piristyy.

      Poista
  7. Nätit bongaukset, kuusitiainen oli hellyttävä kaunis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mustis, kuusitiainen on aivan ihana lintu. Se tulee kädelle jo siinä vaiheessa kun täyttää ruoka-automaattia. :)

      Poista

Pidän kommenteista ne ovat blogin suola, mutta valitan anonyymina ei enää voi kommentoida. Syy on roskapostin.