tiistai 27. syyskuuta 2016

Syystunnelmia.

Viime yö taisi olla viileä, mutta aamupäivän aurinko lupaili hyvää.. Ennusteet lupaavat jatkossa sateita, joten ulos pitää ehtiä.
Lähdin jalkaisin liikkeelle ja mielessä siinteli jonkinlaiset linnut. Räksäparvia on ollut liikkeellä ja tykkään kuvata niitä, jos vaan yhteistyön saan sujumaan.
Löytyihän se parvi ja pakeni oitis hieman kauemmas kun saavuin. vanhastaan jo tiesin, että takaisin tulevat kun odottelen jonkinaikaa paikallani ja tulihan ne... paetakseen jälleen hälisevää juoksijajoukkoa.
Siis uusi odotus paremmalla onnella.


Ehkä noin satapäinen äänekäs parvi säntäili sinnetänne. Siellä oli räkättejä ja punakylkirastaita sekaisin. Sitä helinää oli mukava kuunnella.


marja napattiin nokkaan ja katseltiin, että ehdin kuvan ottaa ;)


Minulla oli hieman hankaluuksia kameran kanssa. Se ei oikein halunnut tarkentaa, jotensäätelin sitä puoleen jos toiseenkin.
Lopulta kyllästyin ja lähdin katselemaan jotakin muuta, minkä kanssa "tappelisin".

Kauempaa järvenselältä oli nousemassa melkoinen sumupilvi melkoista vauhtia.


Se llevittäytyi ensin läheisille saarille ja suuntasi sitten kohti kaupunkia.


Peitti osan Tähtisiltaa, aivan kuin olisi katkaissut sen ja ohjaisi liikenteen suoraan jokeen :)


Enää en pysynyt usvan perässä ja sain vain katsella sen matkaa eteenpäin. Hornetit jylisivät taivaalla ja oli ihan epätodellinen tunnelma. Taitaa se olla syksy.

18 kommenttia:

  1. Hieno tuo Tähtisilta sumun keskellä, no oivat nuo räksäkuvatkin :-))

    VastaaPoista
  2. Ihana bannerikuva!
    Syksyltähän tämä alkaa jo tuntua. Käväisimme eilen Kotkassa, niin hurjaa sumua kuin siellä oli en ole nähnyt pitkään aikaan. Tuntui todella syksyltä!
    Jääköhän tilhille ollenkaan marjoja, kun räksät ahertavat niitten kimpussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tulivat tilhet ja kyllä näytti ruokaa löytyvän. Omenapuissa viihtyivät ja orapihlaja-aidoissa, pihlajissa kaikkein vähiten, mutta eiköhän nekin tyhjene. Rastaat on jo vähentyneet reilusti.

      Poista
  3. Kauniit kuvat. Banneri on upea ♥

    VastaaPoista
  4. Onpa ihanat, kirkkaat syyskuvat ja -värit! Mukava, kun nyt sataa, mutta toivottavasti viikonloppuna on valoisaa!

    VastaaPoista
  5. Ihana räksä kuva. Nyt linnuillekin riittää syötävää yllin kyllin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ruokaa on räsille ja tilhille tosiaan reilusti ja näkyy siellä viihtyvän mustarastaatkin.

      Poista
  6. Miten ihmeessä saat räksän poseeraamaan sinulle? Upeat kuvat.
    Pahalta tosiaan näyttää, että Tähtisilta on katkennut! Kaikkea se sumu teettää.
    Syksyähän tämä on. Meillä jo niin napakoita pakkasia, että luulen ensilumen kohta olevan tosiasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin paikalla ensin ja räksät tulivat nälkäisinä oksille. Eihän ne silloin näe mitään muuta kuin marjat. :)

      Poista
  7. Kauniita syksyisiä kuvia,sumukuva on upea, miten linnut voi syödä pihlajanmarjoja, ne on tosi väkeviä, kai niillä on sit hyvä vatsa, harvoin tuollaisen kuvan saa niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pike, on se syksy nyt. Ei pihlajanmarjat ole väkeviä kun pakkanen niitä on hieman pehmentänyt. Syön niitä itsekkin metsässä.

      Poista
  8. Ihania kuvia ja jännän näköistä sumua. On se syksy nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kaumis syksy on meillä ollut ja nuo Kymijoen sumut ovat lähes aina vaikuttavia.

      Poista

Pidän kommenteista ne ovat blogin suola, mutta valitan anonyymina ei enää voi kommentoida. Syy on roskapostin.