tiistai 18. huhtikuuta 2017

Tikkamainen juttu

Aamulla lähdin ajoissa... no ainakin aamuksi sen vielä juuri ja juuri lasken katsomaan palokärjen pesäpuuhia. Hiljaista oli, mutta paikalle pyrähti palokärkikoiras kiljaisi kerran ja pesäkolosta lujahti ulos naaras. Ihan samalla silmänräpäyksellä isäntä luikahti pesään. Taisi olla hautomavuoron vaihto.
En tietenkään ehtinyt edes kameraa nostamaan. :(
Ympärillä mekkaloi melkoinen punakylkirastas parvi joten elämänmakuinen alku reissulleni luvassa.
Pääosaan kuitenkin tänään pääsi pikkutikka. Ihan loppupuolella retkeä.


Tätä kaveria sai ihan rauhassa kuvata, ei häiriintynyt ollenkaan. vaikka meitä oli kaksi sarjatulta sylkevää kuvaajaa ihan vieressä. :)


Siinä se kierteli ensin yhtä puuta ja pian hypähti seuraavaan.


Välillä oli mennä niskat nurin..


...sitten kuunneltiin tarkkaavaisesti..


Kyllä tällaisia kavereita mieluusti kuvaa. Sinne se jäi jatkamaan puuhiaan, kun arvelimme, että varmaan saaliina olisi pari onnistunettakin kuvaa. :)

torstai 13. huhtikuuta 2017

Kannotkin kukkivat

Aivan ihana kanto, oli tuossa lähimetsikössä. Miksiköhän tuollaisia ei kasva vaikka mökkipihalla. :)


Katsokaa nyt kuinka sievä.
En tiedä mitä nuo kukat ovat, ehkä kääpiä, niitä oli kasvamassa lisää, tuossa kuvan vasemmassa reunassa sumeina näkyykin.

Ihan läheltäkin koetin kuvata.


Niin ja OIKEIN RATTOISAA PÄÄSIÄISTÄ kaikille

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Palokärjenpesällä myrskyn jälkeen

Eilinen myrskyisä tuuli taivutteli aika hurjasti palokärjenkin kotihaapaa. Kävin pikaiseen katsomassa, mitä kuuluu.
Isäntäväkeä ei näkynyt, pihamaa oli sen näköinen kuin nyt rakennustyömaat yleensäkin ovat. On siinä lastut lennelleet.


Odottelin sivummalla josko, joku ilmestyisi kololle, mutta hiljaista oli. Pieni höyhentupsu vain heilui suuaukolla.


Kuuntelin ja luulin kuulevanikin hiljaista koputusta, mutta missään ei näkynyt sen aiheuttajaa. Menin aivan pesäpuun viereen ja salakuuntelin korva kiinni rungossa. Siellähän oli meneillään ilmeisesti viimeistelytouhut. Poistuin paikalta vähin äänin hämäävin kierroksin kuin paraskin paparatsi. :)

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Mites olisi jos seurattaisiin palokärjen pesintäpuuhia?

Palokärki on salaperäinen kaveri, ei sen elämästä oikein ole saanut edes kuvia saati muuta tietoa uteliaisuuttani helpottamaan.
Kyllä niitä sentään näkee, ohimennen ja kuulee kimeän kiljaisun tai nakuttelun jossain puun latvassa.
Nyt minulle taitaa tulla oikein kuuluisa tuhannen taalan paikka seurata tuo upean linnun touhuja, kun huomasin sen nakutelleen itselleen kotia aivan lähelle, melkein näen sinne parvekkeelta ja näkisinkin, ellei olisi paria koivua edessä.


Siinä se mittailee kolon symmetrisyyttä 6.4.2017 . Ei ollut kovin arka koska ihmisä kulki edestakaisin aivan puun viereltä. Koetin kuvata huomaamattomasti, etten paljastaisi lintua. Koskaanhan ei tiedä mitä kenenkin päässä liikkuu ja toivon tämän onnistuvan.

Nyt ajattelin, että seuraan tapahtumia ja kirjoittelen tänne tilannetiedotuksia kuvineen.
Tänään ( 8.4) ihmettelin taas sen touhuja ja menin kameroineni lähemmäs. Siellähän se nukutteli ollen lähes kokonaan puun sisällä. :) Ilmankos näyttikin oudolle.


Hyvältä vaikuttaa, olen ihan innoissani tästä jutusta. Jatkoa seuraa varmasti. :)