sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Fujin zoom kokeilua

Lupasin kokeilla FujiFinepixini  30x zoomia.

Valitsin oikein paikan siten, että voin karttatoiminnon mittauksen avulla mitata matkan.:)

koe 1



Matkaa 914m kuvaa ei ole muokattu mitenkään ja tukena oli laiturin kaide. Hieman laituri keinahteli.

Koe 2



Jalusta käytössä. Matkaa 516 metriä. Kuvalle ei taaskaan ole tehty mitään parannuksia.

Tuskin näillä matkoilla juurikaan tulee kuvattua, mutta en kyllä tarkempaakaan kuvaa kaipaisi. Noihinkin kun tekee vielä parannuksia  niin hyvin lukee tekstit auton kyljestä.
Tummia kulmia ei tullut.

26 kommenttia:

  1. Siinähän hyvä zoomi ja muutenkin tuo Fuji näyttää pelaavan hyvin.

    Mihin sitä järjestelmää oikein tarvitaan, kun nuo kiinteä polttoiset toimivat noin hienosti ja sehän on kevyempi kuljettaa mukanakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakosti miettii, näin harrastelijana juuri tuota. Jos haluaisin ( haluan)sellaisen optiikan jolla pääsen noihin mittoihin maksaisi se maltaita.Painaisikin moinen putki jo melkoisesti.
      Painoahan tuolla Fujilla on suunnilleen kait samanverran kuin mun järkkärilläkin, mutta kaikki on samassa paketissa, ei tarvia niin paljoa tavaraa metsään mukaan.
      Uskoisin, että nämä kompaktit tulevat yleistymään, tällä harrastelutasolla.

      Poista
  2. Hitsin hienot kuvat, veikeät nuo Tähtisillan "nauhat", eipä ole kaunis päiväsi mennyt hukkaan:)
    Minäkin kiertelin tänään upeassa säässä, nyt täytyy kartasta katsoa että missä oikein taapersin ;-DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilkka, mukavaa kierrellä ympäriinsä ja sitten kartasta katsoa missä tuli liikuttua. Teen usein metsälenkeillä ;)) Onneksi olen vielä osannut kotiin. =DD

      Poista
  3. Onpa siinä kamerassa zoomia kerrakseen! :)

    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan, mutta kuinka usein sitä tarvitsee... no jää nähtäväksi, tuskin kuitenkaan näen kilometrin päässä paljaalla silmällä jotain kuvattavaa =DD
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  4. No oho.... varsinainen paparazzin työkalu! Ujoa ihmistä tuollainen auttaisi henkilökuvauksissa...! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Mutta katsotaan nyt miten ihan oikeasti kuvattaessa tuo zoomin käyttö onnistuu esim. linnut, aika näyttää.

      Poista
  5. Teit varmasti sitten hyvän valinnan, tosi tarkat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin nyt tuntuu sille, että valinta osui oikeaan. Kiitos Vikki.

      Poista
  6. Onpa mahtava zuumi! Eikä kuvat huonoja noin kaukaa kuvattuna. Saatta järkkäri käydä tarpeettomaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että järkkäri jäisi käyttämättömäksi, kyllä se pysyy mukana joka tapauksessa.
      Zoomi on kokeiltu ja hyväksi todettu, aika ja käytäntö sitten näyttävät jatkon. =DD

      Poista
  7. Sovitaan niin että kakkosesta tulee ykkönen;) Hyvä valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vahvasti siltä näyttää, että voidaan pitää asiaa sovittuna ;)
      Ohjekirjaa pitää vaan vielä lukea ahkerasti, mutta mitä enemmän kameraan tutustun sitä paremmalle tuntuu. Kiitos Ari.

      Poista
  8. Optisella zoomaus alueella vielä kuvaa jotenkin, mutta pidemällä digitaalisella alueella ei ole mitään virkaa, ainakaan canonissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, mutta enpä usko, että tuohon enää tarvitsisi digitaalista zoomia lisäksi. Ainakin minulle riittää hyvin :)

      Poista
  9. Ai, täällähän ne olivatki. Jotenkin jäi väliin tämä postaus.
    Ei huonoja! Kyllä tuolla kelpaa kuva, mutta kyllä se vaatii ehdottomasti jalustan käyttöön ottoa, sitten vsta näkee todellisen piirron.
    Totta turiset, mikäli haluaa yhtä pitkän tötterön niin pitää kyllä rahaa niputtaa moninkertainen kasa. Laatu olis kyllä sitten vieläkin parempaa.
    Minullahan on se halpis 80-400 mm, ei kyllä taida piirtää yhtään paaremmin.
    Aika vähän tlee sitä käytettyä, painaakin tuhottomasti eikä tule maastoretkille otettua koskaan mukaan tarpeeksi vakaata jalustaa. Pikkujalusta ei paljoa auta. Jatkappa kokeiluja, mielenkiinnolla odottelen, varsinkin lintukuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minustakaan huonoja, varsinkaan kun ottaa huomioon tuon matkan. Mulla on Nikonin 55-300 ja ei olisi mitään jakoa kuvailla noilla etäisyyksillä.
      Minä käytän kyllä paljon tuota 300mm, kesällä miltein yksinomaan kuvasin sillä.
      Uskon kuitenkin Fujiin ja siihen, että meistä tulee hyvät kaverit.=DD

      Poista
  10. Taisi jäädä kirjaimia pois, mutta kait tuosta selvän saa.

    Ai niin, sinun olisi pitänyt käydä tukemassa myös silta! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sai selvää, en huomannut mitään. Joo joo silta on vinossa,mutta en oikonut, kun sillä ei ollut merkitystä. =DD

      Poista
  11. Hip hei Tiitsa!
    Mulla on samat harjoitukset meneillään :o)
    Hienosti zoomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas, miten on sujunut? Kiitos , kyllä tuo zoomi ainakin on loistava, ja hyvältä tuntuu koko kamera.

      Poista

Pidän kommenteista ne ovat blogin suola, mutta valitan anonyymina ei enää voi kommentoida. Syy on roskapostin.