torstai 17. tammikuuta 2013

Kevääntuoja(ko)


Luin tänään kuinka vihervarpuset ja urpiaiset kuljettavat kevättä mukanaan matkallaan etelästä takaisin pohjoiseen pesimään.
Täällä Päijät-Hämeessä on nyt kumpiakin tavattu paljon, jopa tundraurpiaista joka on ihan pohjoisimman Suomen laji (en muuten edes tiennyt, että urpiaisiakin on ainakin kolmea eri lajia )
Olisikohan se alkavan kevään merkki tässä kiristyvässä pakkasilmassa?  Luontokappaleethan "kulkevat" huomattavasti aikaisemmassa kuin me ihmiset.

Aurinko paistoi, tuuli pohjoisen puolella ja  pakkasta -12. En kovin pitkää lenkkiä sitten tehnyt, vaikka suunnittelin.
Tarkoitus oli kokeilla saamaani uutta putkea, mutta se tarvitsee ehdottomasti jalustan, jota en tänään jaksanut mukanani kuljettaa.  Taitaa flunssa iskeä kun tolleen laiskottaa. Yritin (tietysti) käsivaralta, mutta turha yritys.
Tarkastellaan sitä aparaattia sitten vaikka huomenna uudestaan.
Eipä ollut lintujakaan liikkeellä, varikset lauloivat kevätlaulujaan, vai olisiko olleet niitä pyrylauluja, tiedä häntä, en oikein saanut selvää :)  Ne ovat kuitenkin saapuneet paikalle ja niitä on paljon.

Mietteliäs on vihervarpunenkin tässä ruokintapaikalla, jossa pari päivää sitten oli vilskettä ja vilinää.

Pysytään lämpiminä.

16 kommenttia:

  1. Ihan selvä tuumaustauko on tuossa menossa. Onneksi pääsit sen ikuistamaan. Minkälaisen putken sä oot saanut? Jään jännityksellä odottelemaan! :)

    Naama vieläkin kuumottaa pikakuvausreissusta, jonka tein töistä tullessa. Heitin vaan äkkiä toppahousut farkkujen päälle ja kameran kaulaan. Sitten menoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Se on pikalähtöjen aikaa nyt :)
      En oikein vielä itsekkään tiedä, on koekäytössä. Jospa huomenna edes tuosta parvekkeelta pääsisi kokeilemaan.
      En kyllä tiedä osaanko yhtään käyttää edes :(

      Poista
  2. Onpa lintu tosiaan mietteissään.
    Ehkäpä kerrot jossain vaiheessa lisää "putkesta", minkäsorttinen se on?
    Minun kamerani eteen ei ole lintuja ilmaantunut. Tänään olen nähnyt vain yhden ainoa, se oli varis.
    Maisemiin on ollut tyytyminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki kerron, oli sitten mitä hyvänsä, Koetan huomenna saada jotain esille.
      Sinulla siellä on kyllä niin mahtavat maisemat, että mieluusti niitä kuvailee ja katselee.

      Poista
  3. Poikkeuksellisen hyvä kuvakulma! Tekee tästä kuvasta hyvin yksilöllisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JPK, koetan hieman panostaa noihin kuvakulmiin, kun muuten on vaan pönöttäviä lintuja ;)

      Poista
  4. Aivan huippuhieno otos, taustaa myöten! Urpiaisen näköinen mutta punaväri puuttuu. Putkesta olisi toisaan kiva kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säikähdin jo, että olenko taas erehtynyt tämän linnun kanssa. :) Tykkään muuten, mutta tarkkuutta jäin kaipaamaan enemmän. Lintu sinällään on mainion näköinen miettiessään.
      Putkesta postasinkin juuri.

      Poista
  5. tänään olikin ihana aurinkoinen pakkaspäivä! :)

    Kuva on hieno! Linnulla on tässä melkeinpä selittämätön katse. Mitähän se tuossa miettinee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa. Harvinaista että tämä on edes paikallaan, saati sitten mietiskelee. Kovasti jokin nyt pistää ajattelemaan.

      Poista
  6. Hän mietiskelee varmaan, että vielä on monta pakkaspäivää ja etenkin yötä ennen kevään tuloa, mutta valo on kovasti lisääntymässä ja helmikuussa päivä jo mukavasti aurinkopaikalla lämmittää tätäkin pikkulintua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmaan ja kohta on lähtö pesintämaisemiin pohjoisemmaksi. Pakkasta on nyt kovasti -27 tänään.

      Poista
  7. Kun kevät on tulollaan, niin kummasti tulee noiden kuvauskalustojen hankinta mieleen, pitäis jokin loittorengas juttu hankkia kait.

    Eilen seurailin noita urpiaisia, kun ne hääri pihassa ja huomasin joukossa yhden vaaleamman kaverin ja ehkä hivenen toisia pienemmän, tai ainakin se vaikutti. Sitten sille määritystä hain ja tyttö ehdotti sitä tundraurpiaista, kun se saattaa viihtyä talvella urpiaisparvessa. Uskosin, että oli. Yritin kuvaakin, mutta sen verran kaukana, joten ei oikein hyvää tullut. Kiikarilla sitä tiirailin ja ajattelin, että jos olis sellainen putki kuin kiikarilla katsottaessa, niin jopas tulis kuvia.

    Onhan se jo tammikuun puoliväli ohitettu ja päiväkin pidentynyt huomattavasti, niin kyllä siellä luonnossa alkaa tapahtumaan. Lintusten hormoonit alkaavat hyrräämään lisääntyvän valon myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se iso lintuputki kyllä hieno, mutta on melkoisen hinnakas ja painava mötikkä. Siksikin tuo opiska joka mulla on kokeilussa, olis hyvä koska on kevyt ja edullinen,vaikkei siinä hienouksia olekkaan.
      Ilmoita ihmeessä paikalliselle lintuyhdistykselle havainnostasi kyllä niille kelpaa heikompikin kuva ja jos kiinnostaa niin tulevat kyllä kuvaamaan.
      Kiitos Tarja

      Poista
  8. Jotain tuo lintu tuntuu miettivän, liekö kevään tuloa odottavan. Joko olet löytänyt jalustan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin mietintä on tärkeää kun on ruokakin nokassa :) Ei ole jalustasta kuulunut mitään. Tein katoamis ilmoituksen, mutta hieveästi en viitsi lehti ilmoituksiin rahaa laittaa, ne tulee äkkiä kalliimmiksi kuin uusi jalusta.

      Poista

Pidän kommenteista ne ovat blogin suola, mutta valitan anonyymina ei enää voi kommentoida. Syy on roskapostin.