tiistai 22. tammikuuta 2013

Rantatie


Ehkäpä sitä kauneinta osaa Heinolasta. Tosin nyt puuttu kuura noista jooenvarren puista. Vielä sekin tulee =DD


Taitaa myös olla se minunkin eniten kuluttamani reitti.


Sen varrelta löytyy runsainmitoin kuvattavaa. Tämä on sitä Hiidenhaudan aluetta johon sorsia ruokitaan. Samalla siinä ruokailee muutama telkkäpari ja isokoskeloitakin näkyy olevan.


Joutsenten ilmestyminen sykähdyttää joka vuosi. Tätä varten  kahlaa kyllä muutaman kymmenen metriä umpihangessakin =DD
Aurinko paistaa ja joki höyryää, on kuin olisi jossain satumaassa.


Sorsien höyrykylpylä

29 kommenttia:

  1. Ihmettellä täytyy, ettei ole koskaan tullut ajatuksiin pysähtyä Heinolaa katselemaan, kun ollaan kuitenkin kymmeniä kertoja siitä ohi ajettu. Kaunista on ja kuvat ihania ja mielenkiintoisia katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuo hieno ja suora ohitustie joka pitää otteessaan =DD
      suosittelen jossain vaiheessa pientä mutkaa ja pysähdystä :)
      Kiitos Betunia.

      Poista
  2. Hienoja kuvia. Eipä ole tullut talvi Heinolaa katsottua. Kaunis kesällä ainaski, kävin viime kesänä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei paikkakuntailaisetkaan pidä talvista Heinolaa minään, pelkkää valkoista ja hiljaista. =DD Kaunis tämä on minusta todellakin myös talvella, varsinkin tuo virran seutu.
      Kiitos Askartelin itte.

      Poista
  3. On tosiaan kaunis paikka! Ovatko joutsenet olleet koko ajan tuolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ne ihan koko talvea täällä ilmeisestikkään ole, koska havaintoja ei ole tehty. Aina kumminkin nämä kaksi ensimmäisinä ilmestyy tammi-helmikuun maissa.
      Kiitos Vikki

      Poista
  4. Talven ihmemaa, kaunista todella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo avoin vesi sen tekee. :) Kiitos Minttuli

      Poista
  5. Heinola on hieno paikka kesällä ja talvella.

    VastaaPoista
  6. Tuossa itsessään riittää jo kuvaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jos vielä kulkee koko tuon sulanveden matkan rantatietä pitkin Kumpeli Hotellilta noihin kuvaamiini maisemiin matkaa on yli kaksi kilometriä. Kuvaamista todellakin riittää.
      Ja jos kesken loppuuu niin onhan joen toinen ranta vielä =DDD
      Koskas tulet kuvaamaan ;)

      Poista
  7. Kuura-aikaa odottelen minäkin :) Ihana päästä taas "meidän yhteisen joen" vähän "yläjuoksullekin" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se kuura sieltä tule, vaikka tuossa Forecan 10 päivän ennusteessa jo lupailtiin taas lämpöasteita :(
      Mutta kyllä Kymijoki on komea molemmista päistä ja on se sitä siitä väliltäkin =DD

      Poista
  8. Kyllä on kylpylä meininkiä mahtavimmillaan :). Lahdessa on sukulaisia ja ennen aina ajettiin Heinolan läpi, mutta nyt sitä ajelee ohitustietä pitkin. Moni kaupunki on kesäisin jotenkin kauniimpi, mutta upeaa on kuviesi perusteella Heinolassa talvellakin. Kun kuvailee, niin sitä katsoo ihan erilailla luontoa ja maisemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kuvaamisen myötä on oppinut näkemään paljon enemmän ihan jokapäiväisissäkin asioissa.
      Ohitustie vetää kyllä porukan todellakin ohi, mutta aina joku vielä kaupungissakin poikkeaa. Kesällä luonnollisesti enemmän ja varsinkin kesäteatteri vetää väkeä.
      Minä näen kyllä talvessa paljon kaunista tässä kaupungissa ja luontohan täällä on vertaansa vailla.
      Kiitos Annele

      Poista
  9. No nythän siellä näyttää jo ihan keväiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei siihen paljoa tarvita, selkänsä kun kääntää niin kevät tulee maisemaan :)Kohta tuolla jo vedetään uistinta monen veneen voimin :)
      Kiitos seita

      Poista
  10. Taas kerran kauniita kuvia, ihailen niitä täällä kaukana :)Siellä on niin talviset maisemat.
    Kiva katsella noita joutsenia, ovat niin upeita. Kesällä mökki-järvellä asustaa joutsen pariskunta ja mikä meteli, kun ne laskeututvat järvelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vanilja, keskitalvi meneillään, pian alkavat keväisemmät merkit näkyä, kun aurinko nousee yhä korkeammalle. Joutsen sykähdyttää aina, vaikka moni niitä hätisteleekin lähistöltään pois. Tuli mieleen eräs pariskunta jotka vuokrasivat mökin erämaa järven rannalta. Valittivat sitten vuokraisänälle, että ei edes radiota voi kunnolla kuunnella, kun linnut pitää meteliä ja jäniskin tulee ihan pihaan. :)

      Poista
    2. Niin ne toiset eivät ymmärrä kaikkea, meistä se on niin upeaa, että sisältä juostaan ulos katsomaan tuota laskeutumista. Niin me ihmiset ollaan erillaisia.

      Poista
  11. Sinulla on hieno kotiseutuetu, kun on lähellä upeat kuvauskohteet niin maisemiltaan, kuin linnustoltaankin. Loistokuvia jälleen Tiitsa.
    Jonkin verran Heinola on minulle tuttu, itse asiassa ensimmäinen kaupunki, jossa olen eläissäni käynyt ja elettiin 50-lukua. Myöhemmin useamminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihanaa seutua, monipuolinen luonto ja kaikki lähellä. Näin jalkanaisenakin suhteellisen helppoa liikkua. Kesällä sitten on ylellistä kun fillarilla saa polkea :)
      Itseasiassa Heinola on ensimmäinen kaupunki minullekkin, olenhan tuolla maalaiskunnan puolella syntynyt ja kaupunkiin pääsi vain kouluhammaslääkäriin ;)) Sitä 50-lukuahan se oli.

      Poista
  12. Ihanat aurinkoisten päivien kuvat. Näkyihän se aurinko tänäänkin ja ilma mitä mahtavin mutta mistä nuo rontit lumihiutaleet nyt tulee? En ymmärrä taivasta...enkä sitäkään kun tuttavani asuu tuossa naapuritalossa eikä varmaan ole kertaakaan käynyt tuolla Hiidenhaudan maisemissa. Itse olen just kohta asunut täällä kaksi vuotta....aivan ihana luonto täällä talvellakin, kevättä ootelles ;-DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelua vaihtelua, sitä se taivaskin haluaa =DDD
      Minusta tuntuu, että ne jotka ovat täällä ikänsä asuneet onat "sokeita" näkemään näitä hienouksia. Kiitos Hilkka

      Poista
  13. Avantouintia. Onkohan linnuilla reumaa? Avantouinti kuulemma auttaa siihen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei voisi ollakkin, ainakin jotain kolotuksia :) Avantouimareiden mielestä ainakin, uinti parantaa kaikki taudit. :))

      Poista

Pidän kommenteista ne ovat blogin suola, mutta valitan anonyymina ei enää voi kommentoida. Syy on roskapostin.