lauantai 11. toukokuuta 2013

Rentukka


Ammoin lapsena rentukat olivat suuren mielenkiinnon kohteena, koska niihin ei saanut koskea.  Pikkuveli kokeili kepillä ojanylitse toisella reunalla olevaa kukkaa ja mulahti ojaan. Luonnollisesti ajattelimme, että se oli seurausta tottelemattomuudesta, eikä uskallettu kertoa kotona totuutta.
"Laivaa uitettiin ja siinä sattui vahinko" :)
Nuorena kun asuin ja elin kaupungissa kaipasin erityisesti tuota ojanreunan rentukkaa.


Ei silloin tiedetty, että rentukoitakin on kahta lajia. En tiennyt vielä eilenkään, mutta näin vaan on. Kirja kertoo, että on rantarentukka ja purorentukka, joista purorentukka on pienempi ja vaatimattomampi kukinnaltaan.
Kuvan kukka on kuvattu järven rannalla, joten kait se sitten on se rantarentukka.
Mistähän moinen nimityskin on keksitty?
"Kalju varsi on ontto. Lehdet nahkeita ja nirhalaitaisia"  Hmmmmm

Päiväkirja merkintä vuodelta 1964

" Kaipaan ojanreunan keltaista rentukkaa,
kaipaan pääskysten lentoa taitavaa,
kesän ensimmäistä ahomansilkkaa. "

Aurinkoista äitienpäivä viikonloppua.

30 kommenttia:

  1. Voi joko rentukatkin kukkii.Kiitos hyvää aurikoita äitienpävää Tiitsa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ritva, nyt jo nekin. Kaikki kukkii nyt niin nopeaan, ihan liian nopeaan.

      Poista
  2. Muistan lapsena poimineeni kimpun rentukoita. Äiti oli huolissaan niiden myrkyllisyydestä ja jouduin käsienpesulle. Rentukan keltainen väri on todella upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrkyllisiähän ne ovat, mutta niin vastustamattoman kauniita, Kiitos Saraheinä

      Poista
  3. No nyt on löydettävä rentukat..ja vähän äkkiä.. Kyllä ne kuuluu kevään merkkeihin tottakait

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon keltaisen hehkun kyllä löytää. Kiitos Emileitha/Tarja

      Poista
  4. Mekin lapsena poimittiin äidille rentukoita....hirveä meteli alkoi ettei niitä saa sisään tuoda kun niissä on niin paljon elukoita...se siitä kukkasten keruusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikos niissä elukoita, en huomannut. Me emme saaneet ylipäätään turhaan poimia kukkia, ne kestivät pitempään kauniina katsella siellä omassa paikassan, sanoi mummo ja oikeassa oli. :) Kiitos Hilkka

      Poista
  5. Eilen näin auton ikkunasta keltaisia kukkia ojan reunalla, mietinkin mahtoivatko olla rentukoita.

    Hyvää äitienpäivää myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti kyllä olivat. Tosin vielähän leskenlehdetkin kukkivat.
      Kiitos Sirpa

      Poista
  6. Joko ne rentukatkin kukkivat? Kauniita ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo, nekin ja kohta kaikki muukin. Tämä kevät etenee niin hurjaa vauhtia, että tekisi mieli huutaa seis. :) Kiitos S. Willberg

      Poista
  7. En muista nähneeni renttukukkia näillä kulmilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sieltä löytyisi joku mutainen suojaisa puokama niin voisi ehkä olla rentukoitakin. Tosin tänään löysin niitä korkealta kuivalta mäeltä johon oli ajettu jotain savimaata. Sitkeä kukka.

      Poista
  8. Kaunis kuva! Ojanpohjalla rynysin tänään minäkin ja rentukoitahan siellä oli! Otin pari kuvaa, mutta tuosta lajista ei ole tietoa. Puron varrella olivat, joten... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään niitä oli kaikkialla keltaisenaan, enkä kyllä erottanut mitä lajia olivat, rentukoita kuitekin :)) Kiitos Pessi

      Poista
  9. Pitääkin huomenna käydä katsomassa tuo lähioja, josta viime keväänä löysin rentukoita, joka siellä kukkisi! Todella kaunis kuva. Itsellä helposti ylivaloittuu nämä keltaiset kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tillariina. Keltainen on vaikea väri, minulla oli onnea tuon valon suhteen, tykkään kuvata puolipilvisellä ja jos saan jonkun puun vaikka varjostamaan vähän :))

      Poista
  10. Rentukka on kaunis kukka,kukoistaa runsaana vielä ruskeita ojanreunoja, enpä itsekkään tiennyt tuosta rentukasta kaikkea, myös kauniin runonpätkän laitoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin kaunis kukka, varsinkin kun sitä tarkemmin tarkastelee. Kiitos Pepita.

      Poista
  11. Kahta lajia on, sen tiesin, sillä toinen on huomattavan pienikukkainen mutta kukkii runsaasti ja toinen, luultavasti se rantarentukka kestää jopa maljakossa jonkun aikaa, eikä niitä saanut tosiaankaan poimia silloin ennen, oliko syynä pelko siitä että lapset menevät virtaan vai joku muu syy? Ehkä sekin ettei kukka kestä maljakossa? Ehkä ne purorentukat ovat näitä ojassa tai puroissa olevia isokukkaisia rentukoita, joita on aivan uskomattomia määriä kun jäät sulaavat ja kevätpurot pienenevät..Oma kuvani oli viime vuoden toukokuulta vuoden vanhassa jutussa, täällä on nyt niin kylmää etteivät rentukatkaan vielä kuki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne lapsuuden rentukat kasvoivat peltojen ojissa, joissa keväällä oli runsaastikkin vettä. Kotijärvikin oli mutapohjainen ja sielläkin niitä kasvoi. Tänään katselin rentukoita rannalla ja kasvoipa niitä korkealla mäelläkin. Sinne oli ajettu ilmeisesti maata jostakin ja mukana oli tullut juurakoita.
      Pian ne kukkivat sielläkin, lämmintä on luvassa. Kiitos Mustis

      Poista
  12. Kauniit rentukkakuvat!
    Hyvää Äitienpäivää myös sulle!

    VastaaPoista
  13. Rentukka on kaunis rantojen ja ojien kaunistus.
    Kiitos äitienpäivän kukkasesta!

    Hyvää Äitienpäivää myös sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitienpäiväkukkanenhan se on. Vaikka ei sitä poimia saanutkaan, kerättiin sitten leskenlehtiä ja aivan yhtä hienoa oli viedä äidille sekin kimppu. Kiitos Tarja.

      Poista
  14. Siellä on jo rentukoitakin! Perjantaina katselin ojan vierustoita, mutta mitään ei vielä näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli rannat keltaisenaan, aivan mielettömästi rentukoita. En muista aiemmilta keväiltä vastaavaa.

      Poista
  15. Rentukassa on jotain boheemia ja omanlaistaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on sellaista suon mystiikkaa. Rentukka ei myöskään edusta sitä kevään hentoa haurasta kukkamaailmaa mitä muut. Omanlaisensa tosiaan. Kiitos Kaisa

      Poista

Pidän kommenteista ne ovat blogin suola, mutta valitan anonyymina ei enää voi kommentoida. Syy on roskapostin.