torstai 13. kesäkuuta 2013

Yltäkylläisyyden päivä


Luvassa pilvistä, tuulista, ehkä sadetta... ei kannata lähteä kuvaamaan.
Mutta jos sittenkin lähtis, aina sitä jotakin voi keksiä....
Suuntasin kaupungin toiselle laidalle ja tulen suuntaamaan vielä monta kertaa uudestaankin ;)

Haapaperhonen, tämä jo yksistään olisi riittänyt . Upea suuri rohkea perhonen, josta sanotaan, että heitä hikiset sukkasi maahan ja jos alueella on haapaperhosia ne tulevat oitis siihen. Tätä on muuten kokeiltu viime kesänä ja toimii :))


Pihlajaperhonen, ei voi olla totta, tämäkin vielä ja sain kuvata mielinmäärin, hän vain vaihtoi kukkaa


Niittysini, (ainakin oletan niin.) Näitä ihanuuksia on odotettu.



Lehtosini, nyt alan olla jo haltioissani....


Tähän kun lisään vielä korentoja kymmenittäin, västäräkin saalistamista ja tämän...


Tämän kesän ensimmäiset kymmenen kypsää ahomansikkaa on syöty. Nammmmmmmmm

Eli jos tästä jotain opittavaa olisi niin aina kannattaa lähteä liikkeelle. Nytkin tuuli melkoisesti ja taivas oli pääosin pilvessä, mutta aina jossain välissä, jossain sopivassa paikassa  onnisti. Perhoset olivat soratien reunassa lähellä hiekkakuoppaa, jossa mm korentoja oli paljon lämmittelemässä.
Lisää tästä retkestä myöhemmin....

45 kommenttia:

  1. Aivan mahtava kuvasaalis!! Ja vielä mansikat jälkiruuaksi. Ihana päivä sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan ihana päivä. Hiki tuli ajoittain, mutta ei haitannut :)) Korentojen kanssa menee vielä tovi, ennekuin saan niille lajit (jos saan)
      Mansikat oli huippu hyviä. Enpä muista tähän aikaan ennen syöneeni metsämansikoita. Kiitos Sirpa

      Poista
  2. Mä taisin nähdä viime kesänä kerran tuon haapaperhosen, mutta se oli kyllä aika rispaantunut versio. Pidetäänpä tuo sukkajuttu muistissa! Olipa kuvarikas retki!

    Mukavaa lähestyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista, että mitä hikisempi sitä parempi :)) Oli tosiaan kuvarikas ja onnistuneitakin tuli melkoisesti. Samoin sinulle mukavaa loppuviikkoa ja kiitos.

      Poista
  3. On kyllä erinomainen perhossaalis ja skarppejakin vaikka tuuli on tänään ainakin täällä ollut melkoinen.

    Vai mansikoita, eipä ole näkynyt.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tuuli täälläkin, mutta oli välillä hieman hiljaisempaa. Perhoset olivat aika tuulensuojaisessa paikassa. Kiitos KooTee

      Poista
  4. Ihania bongauksia! Haapaperhosen haluaisin nähdä, toimisikohan tuo sukkakonsti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii se, jos alueella vain oleilee haapaperhosia. Viime kesänä kaveri otti tosi hikisen lenkkarin jalastaan niin oitis siihen ilmestyi haapaperhonen. =DD
      Sitä ei vaan ihan jokapaikassa taida olla. Toivotaan, että onnistaa. Kiitos Saraheinä

      Poista
  5. Ovatpas kauniita! Ja hieno tuo uusi blogisi yläkuva!

    VastaaPoista
  6. ihanaa! Tästä kesässä on juuri kyse. Yritin viime vkonloppuna bongailla perhosia, vaan eipä pahmemmin näkynyt, onneksi sinä olet löytänyt ne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ja mistäpä muualta kuin Maitsun rannalta =DD Ne näkyy olevan metsän reunassa aukeilla paikoilla. Kiitos Kati.

      Poista
  7. Todella upea kuvasarja, hienooo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti, tänään oli hyvä päivä ;)

      Poista
  8. Upeita kuvia, varmasti upea reissu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli ja ei taatusti jää viimeiseksi, jos huomenna ei sataisi niin menisin uudestaan ;) Kiitos Susanna

      Poista
  9. No onpas ollutkin onnistunut reissu! Upeita otoksia!
    Nami, voisin syödä tuon mansikan! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et voi, mä söin sen jo... oli tosi makea ;)) Reisu oli onnistunut ja seuraava tulee olemaan vähintään yhtä hyvä, kun enää ei mene aika hakemiseen. Kiitos Pessi.

      Poista
  10. Luonto tarjoaa iloisia yllätyksiä. Sinulle tarjottiin monipuolinen perhosvalikoima. Pihlajaperhonen on kaunotar.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luonto tarjoili oikein runsaalla kädellä, perhosten lisäksi korentoja, lintuja ja raakaa elämää, kun katselin västäräkin korentopyydystystä. Ei tällaisia päiviä ole usein. Kiitos seita.

      Poista
  11. Ihanat kuvat sait niin kauniista perhosista, onnea!
    ja noi mansikat, ihan vesi herahti kielelle, kun kuvaa katsoin, nami!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli hyvä päivä. Kamera niin sanotusti "pysyi kädessä" :) Kiitos Harakka.

      Poista
  12. Voi mikä perhosretki ja mitkä kuvat! Haapaperhonen on oikea kaunotar, mutta kyllä nuo sinisiivet jotenkin sykähdyttävät niin kotoisasti. Pihlajaperhonen oli upea kuin tiffanytyö:) Ahomansikatkin ovat jo siellä kypsyneet, voi miten ihana niitä oli ennen kivikkorinteen kupeesta poimia, niissä on hieno aromi, jota ei isoista jalostemarjoista löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haapaperhosessa on jotain sellaista metsäistä juhlallista tuntua. ei ihan jokapäiväinen tuttava.
      Mansikat maistuivat todella makealle ja onneksi en saanut sitä luteen makua suuhuni niiden mukana. :))Kiitos Mustis

      Poista
  13. Voi hyvänen aika miten sinulla voi olla noin hurjasti taitoa näiden kuvien ottamisessa, siis ihan hirveen hyviä kuvia ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, olosuhteet olivat hyvät ja kuvaaja innoissaan, kait se sitten näkyy ;))

      Poista
  14. Tunnen kesän tuoksun, kuulen perhosten siipien äänettömän havinan ♥ kiitos! Ja mitä parhainta perjantaita ja viikonloppua + onnenkantamoisia kuvausretkillesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heljä, sinne vihreälle satujen saarelle myös mitä parhainta kesän jatkoa ja mukavia retkiä ja kuvauksia.

      Poista
  15. Kyllä on hienot perhoskuvat. Haapaperhonen on hieno löytö. Pari kertaa olen nähnyt sen lennossa, mutta ei ole ollut halukas poseeraamaan kuvaajalle. Sinulla oli tuuria ja taitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sakari. Täällä olen tuota haapaperhosta nähnyt muutaman kerran parina viimevuonna. Tämä oli erittäin kuvaajaystävällinen ja viihtyi tuossa pienellä alueella tunnin verran. Sinun pitää kokeilla sitä hikistä sukkaa ;))

      Poista
  16. Kuvaajan iloisuus välittyy erittäin hyvin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ari, hienoa jos välittyy, sillä olin kyllä todella hyvillä mielin, että lähdin. Aivan mielettömän kuvarikas reisu.

      Poista
  17. Tiitsa, sinun blogisi kaikkien näitten komeitten perhosten ja pörriäisten kera on kyllä maailman paras :) Kiitos että jaat elämäsi hetkiä meille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jaana, nyt kyllä ihan punastun, vaikka ei aurinko edes paista ;)

      Poista
    2. :) Ole hyvä! Enpä usko olevani läheskään ainut samoin ajatteleva ;)

      Poista
  18. Tosiaan kannattaa lähteä liikkeelle, melkeinpä säällä kuin säällä. Ns. huonolla säällä saattaa saada paljon jännempiä kuviakin... Komea kuvakavalkadi perhosista. Haapaperhosen tapasin minäkin eilen pikkutien hiekalla. Liian nopea oli, vain pari kuvaa ehdin ottaa. Mutta hikisiä villasukkia ei kannatakaan pestä, vaan säästää haapaperhosen herkutteluhetkiä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää on usein oikullinen ja toisella laidalla kaupunkia voi olla ihan päinvastainen ilma, joten tosiaan sää ei ole syy olla menemättä, ehkä se hiukan hidastaa :)
      Parasta herkkua se hikinen sukka on juuri jalasta otettuna ;)) Kiitos Irma

      Poista
  19. Haltioiduin minäkin näitä kuvia katsellessa! Huonollakin säällä luonto voi yllättää iloisesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa. Ei voi koskaan tietää, mitä päivällä on annettavaa, joten paras vaan katsoa ;) Iloisia yllätyksiä tulee aika usein loppujen lopuksi.

      Poista
  20. Hieno postaus!
    Pihlajaperhonen on tosi kaunis mitenkään muita väheksymättä!
    Ja tuo mansikka, tämä kuva saa ihan hymyn huulille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki, Aina se ensimmäinen mansikka on paras, syö sen sitten milloin tahansa. Olin kyllä yllättynyt, että olivat kypsiä. Kiitos Vikki

      Poista
  21. Hieno perhospäivä sinulla onkin ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoset olivat varmasti sitä parasta, vaikka monenlaista tuohon päivään mahtui. Kiitos Pirkkoinkeri.

      Poista
  22. Kaunis postaus :), perhoset on vaan niin kauniita ja kyllä sulla on ollut upea päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annele, tuo oli hieno päivä kaikenkaikkiaan.

      Poista

Pidän kommenteista ne ovat blogin suola, mutta valitan anonyymina ei enää voi kommentoida. Syy on roskapostin.