sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tuulihaukka



Yhä useammin katse tähyää taivaanrantaa, metsän reunassa, sänkipellon yläpuolella. On haukkojen aika.
Katse löytää uljaasti liitelevän linnun, mutta se on kameran kantomatkan ulottumissa. Kuinka toivoisikaan sen liitelevän edes hieman lähemmäs.
Haukoista puhutaan ja niitä ihaillaan, mutta vasta tänä syksynä ne ovat vallanneet enemmän tilaa omassa maailmassani.
Tuulihaukka etunenässä. Oli hieno tunne nähdä (ja tiedostaa näkevänsä) se ensimmäisen kerran.
Sen upeaa lentoa ja lekuttelua paikoillaan jaksoi katsella pitkän tovin, eikä vilu tai nälkäkään tulleet mieleen.
Eräänä päivänä se lensi melkoisen lähellä ja sain jopa jonkinlaista kuvaakin aikaiseksi. Tosin nämäkin on gropattu rankasti, mutta silti olen iloinen edes tästä. ;)

Tähyilyä alas...


... ja aikanaan syösy saaliin kimppuun alkaa


Ihan varma en ole tuliko saalista, koska noususta en enää kuvaa saanut.

Tänä viikonloppuna ei juuri kuvaamaan ehtinyt. Pikainen pyrähdys tehtiin tutulle pellolle, josta hanhet olivat lähteneet, mutta paikalla oli vielä 16 joutsenta. Lähtö ilmeisesti aika lähellä niilläkin, sillä levotonta oli joukon liikehdintä.


24 kommenttia:

  1. Haukka on kyllä uljas lintu, pari kertaa olen sellaisen nähnyt meidän asuinalueella liitelevän. Hyvä tuo alimmainen kuva, jossa joutsenet kaikki samaan suuntaan menossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En aiemmin edes osannut kuvitella sitä tunnetta, minkä tuon linnun näkeminen ja seuraaminen tuo. Siinä on tiettyä pelottavuutta, ja uljasta kauneutta. Kiitos Tillariina.

      Poista
  2. Johonkin teksti katosi.

    Siis näin. Samaa sanoisin haukkakuvastasi mitä kirjoitin KH;n käkikuvan alle.

    Joutsenia näkyi pelloilla myös Sysmän seudulla, en pysähtynyt kuvaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haukka varmaan vei :) Kävin katsomassa a-kh:n blogista sanottavasi ja kiitän nöyrimmästi ;)
      Kiireinen olet kun et edes joutsenia malta pysähtyä kuvaamaan, vai oliko paikka siihen huono ;)

      Poista
  3. Hyvin olet sentään haukan lentoon mukaan päässyt. Olen myös yrittänyt, mutten ole koskaan sehtinyt. Hauska tuo joutsenten marssi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrittämistä ja uudelleen yrittämistä, sitä se on. Haukan kuvaaminen on todellakin vaativaa ja ihailen ja kunnioitan niitä jotka siinä onnistuvat. Upeita kuvia olen nähnyt. Joutsenet olivat todella levottomia ja varmaan nousivat siivilleen melko pian lähtömme jälkeen. Kiitos Mörökölli.

      Poista
  4. Upeat kuvat olet saanut tuulihaukasta, on ollut varmaan mahtava tunne sitä seurata.
    Joutsenia täälläkin vielä on näkynyt, mutta varmaan kohta nekin jo lähtevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aidosti iloinen näistä kuvista, vaikka haukka vielä kaukana onkin, mutta sentään tunnistettavissa, eikä se epämääräinen rusehtava möykky taivaalla, kuten niin monessa kuvassani on ollut :)
      Vielä ovat joutsenet paikoillaan, mutta eiköhän pääjoukko kohta lähde. Kiitos Harakka

      Poista
  5. Tuulihaukka on vapaa ja kesytön, hieno kuva, mutta muuta Tiitsalta voi odottaa? Joutsenet lähtevät myöhemmin, ne eivät kylmää eikä jäätä pelkää. Yhä myöhemmin lähtevät ja aiemmin mielestäni tulevat, voi olla vain luuloa. Kaunista lintubongailu syksyä Sinulle, harvemmin olen käynyt nykyään edes täällä, mutta ehkä tilanne taas muuttuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mustis. Sitä uljasta vapautta tuon linnun lento kyllä viestii. Upea lintu. Kaunista syksyä sinulle myös.

      Poista
  6. Tuulihaukka tyhjällä taivaalla, siinä on aina jotain sykähdyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuo tilanne on sykähdyttävä. Haukka ilmestyy kuin tyhjästä, liitelee hetken, pysähtyy lekuttelemaan paikallaan ja syöksyy huimaa vauhtia maahan.
      Ja arvaa vaan ottaako päähän jos kuvaaja ei ehdi tilanteeseen mukaan ;) KYLLÄ, nimimerkillä kokemusta on ;) Kiitos Pasi.

      Poista
  7. Tutulta näyttää. Juuri tuollainen olento vei ystävältäni pihasta kanan ihan kesken tepastelun parikymmentä vuotta sitten. Luonto on julma mutta kuvista löytyy luonnetta ja toimintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, puhumme usein kuinka luonto on julma, onhan se. Siellä on kysymys elämästä ja kuolemasta, ravinnosta, lisääntymisestä. Kaikella on tarkoituksensa, siinä missä haukka saalistaa kanan, saalistaa pikkulintukin oman ateriansa, perhosen tai vaikka korennon. Korento on voinut vähää aiemmin aterioida vaikka lajitoverinsa.
      Kuvaamiseni on opettanut minulle todella paljon, silmät alkavat avautua ;) Kiitos JPK.

      Poista
  8. Vautsi! Tämmöisiä lintukuvia näkee harvoin. Onnittelut bongauksesta ja kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harry, en tosiaankaan ihmettele tällaisten kuvien vähyyttä, niin vaikea niitä on saada. Olen tosi iloinen näistä.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä. Tässäkin näköjään nälkä kasvaa syödessä, lisää pitäisi saada ;)

      Poista
  10. Upea syöksy! Haukkojen näkeminen tuo päiviin aina ripauksen jotakin ekstraa. Hienot kuvat!

    Joutsenet ovat kuulemani mukaan kokoontumassa yhteen. 'Syysmuuttokokouksia on nähty kuulema etelärannikollakin...

    Toivotan hyvää viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea viikonloppu meni hujauksessa. Tuulihaukkoja tähyiltiin ja nähtiinkin. Ovat ne sellaisia erikoisuuksia jotka saavat veren kiertämään. Syysmuutto alkaa olla parhaimmillaan ja suuria lintuparvia on Etelä-Suomeen kerääntynytkin. Kiitos Kaisa.

      Poista

Pidän kommenteista ne ovat blogin suola, mutta valitan anonyymina ei enää voi kommentoida. Syy on roskapostin.