maanantai 21. lokakuuta 2013

Oravien päivä

Tänään tuntui, että meninpä minnevain, oravat olivat vastassa.

Rohkeasti kohti kameraa...

... piilossa mökin katolla.

Metsässä oli meneillään kahden kaveruksen hippaleikki, johon tuli äkkipysähdys ...


... mihis  se kaveri jäi...

 Metsän puissa olevat oravat ovat hieman hölmistyneitä, kun sinne ilmestyy ihminen kummallisen vekottimen kanssa heitä osoittelemaan. Uteliaisuus on melkoinen :).

25 kommenttia:

  1. Koskettavia kuvia! Minä olen aivan hullaantunu meidän tupsukorviin. Just täytin sekä ison lintulaudan että oravien syöttöastian pähkinöillä. Yksi kurreistamme syö mieluusti minun kädestäni mikä on täysin hurmannut myös Lumimiehen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekassa ja tokassa kuvassa sinulla on ollut todellakin upea tilanne.

      Poista
    2. Minusta oravat ovat myös tosi tärkeitä, niiden touhujen seuraaminen ja juuri tuo kesyyntyminen ovat todella mukavaa. Joskus vuosia sitten pelastimme Kymijoesta kaksi pientä oravanpoikaa kaarnan palaselta ja ne kulkivat kaikkialla istuen olkapäällä. No oli ne kyllä melkoisia riiviöitäkin :)
      Eräänä aamuna löytyivät sitten piha nurmelta ammuttuina :(
      Tosiaan eilen kuvattaessa tuli eteen upea tilanne ja ihan kaikkeen en edes ehtinyt mukaan. Kiitos Leena.

      Poista
  2. Hauskoja kuvia, varsinkin tuo kakkonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kakkonen on jo melko kesy. Viihtyy lintulaudalla ja on saamassa ihan oman ruokapaikan. Pitäähän kaveri jotenkin palkita ;) Kiitos KooTee

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Melkoisen ilmeikäs osaa oravakin olla, kunhan sen kanssa pääsee tarpeeksi tutuksi ja lähelle. Kiitos Sussi.

      Poista
  4. Hauskat kuvat. Meillä on ollut tosi vähän oravia liikkeellä, hyvin harvoin näkee edes metsässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän niitä näkeekin kaupungissa kuin maalla. Tosin nyt yllätin pari mökkipihastakin hippasilta. Kiitos Kirsti

      Poista
  5. Tunnelma välittyy hyvin, mukavat kuvat. Taitaa kuvaajakin olla utelias;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ainakin mitä tulee oravien seuraamiseen niin kyllä ;) Jos jotkut seuraavat ikkunoistaan naapureita niin meikäläinen oravia. Onneksi ikkunat on metsään päin. =D Kiitos Ari.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos ritva, kerrankin kurret olivat yhteistyöhaluisia ;)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli. Oli tosi herkullinen tilanne, kerrankin ;)

      Poista
  8. Kyllä niin hienoja kuvia olet napsinut kameerasi, että oikein täällä huokailen.
    Kolmanneksi alin on sellanen kuva, kun siihen jäi silmäni niin kiinni, etten meinanut irti päästä.
    Hienot kuvat, todellakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tykkään itsekkin, valo oli mieleiseni joten väritkin onnistui. Kiitos Harakka.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. On ne söpöjä veijareita. Kiitos Pia.

      Poista
  10. Orava on mielenkiintoinen kuvattava!
    Ihmettelen välillä sitä "kiukuttelua" ja hännän viuhtomista! Tarkoittaako se sitä että "mene pois"!
    Toisaalta se on juuri tuollainen utelias kaveri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä tuo hännän heiluttelu oikein olisi, oletan sen hermostuneisuudeksi. Oli miten vain, niin mainioita seurattavia ne ovat ja yllättävän nopeasti kesyyntyvät. Tänään jo otti tammenterhon kädestäni. Kiitos Vikki.

      Poista
  11. Oravaa ei kosskaan kyllästy seuraamaan.Varsinkin kun se monesti ottaa kontaktia tsikutuksellaan, joka voi äityä aikamoiseksi meteliksikin joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen rumba ja "meteli" kät tuossa ruokintamännyssä kun kolme kaverusta vetävät rundia ympäri puuta=DD talon kissoilla on kuulemma ylelliset oltavat seuratessaan ikkunasta.
      Kiitos Kaisa.

      Poista
  12. Oravat ovat ilmestyneet ihmisten ilmoille piiloistaan. Vekkuleita kuvattaviahan ne, mutta itseäni jo hirvittää, miten suureksi on edellistalven 8 päinen joukko kesän mittaan kasvanut. Toistaiseksi vain 4 oravaa käy tyhjentämässä lintulautojen antia.

    VastaaPoista
  13. Oho, no tuossa saa jo kantaa pähkinöitä urakalla. :)

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ne ovat blogin suola, mutta valitan anonyymina ei enää voi kommentoida. Syy on roskapostin.