tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulukuun joutsenet

Kovin montaa kuvaa ei ole muistikortille jäänyt. Toki olen kokeillut ja sitten poistanut kelvottomina. Tänään kuitenkin, juuri ennen lumisateen alkua sain joutsenet etsimen eteen. Jotenkin vahva tunnelmainen hetki.



Sää nyt taitaa kuitenkin olla enemmän tekosyy kuvaamattomuuteen. Aika vaan menee huristelee kotona, kun on tuo joulu kuulemani mukaan jo ovella. Siis laiskistunut liikkumaan... =DDD

32 kommenttia:

  1. No, joulujuttujakin täytyy tehdä ja kuvaamiseen kannattaa nostattaa fiilistä, sitten se vasta hyvälle tuntuu.Hienot joutsenkuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaahan niitä joulujuttujakin on tehdä, mutta itselläni aikaa kyllä olisi liikkua päivänvalolla ja hyvääkin se tekisi ;) Mieli palaa, mutta ei saa aikaseksi :( Kyllä se taas tästä, kohta päivä pitenee ja valo voittaa. Kiitos Tillariina

      Poista
  2. Joutsenia kuitenkin kerisit kuvaamaan ;) Hyvä niinkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerkesinpä hyvinkin, ei se ole ajasta kiinni, vaan viitseliäisyydestä ;)) Onneksi joutsenet sattuivat nyt olemaan tuolla hotellin rannassa, kun ohi kuljettiin. Kiitos KooTee

      Poista
  3. Eihän sitä aina jaksa ja ehdi räpsiä.. Muutenkin taitaa olla blogiliikenne hiljenemään päin. Joskus pitää mennä fiiliksen mukaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä syksy ollut hieman erilainen kuvaamisen ja ajankäytönkin suhteen. Toivottavasti taso edes paranee :) Kiitos Wiltteri

      Poista
  4. Talvehtivatko joutsenet siellä? Ainakin ovat pitkään viihtyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni jokunen talvehtiikin, koska joki pysyy auki. Ainakin niitä on nähty tammi helmikuussakin. Jonkun verran joutsenia on vielä paikalla ja eilenkin oli Tiirassa ilmoitus kahdeksasta joutsenesta samaisella paikalla.

      Poista
  5. Upeita, mutta mulle tui kylmä :) Huih!

    VastaaPoista
  6. Joutsenia joulukuussa, ihania kuvia jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, yllättävät ne aina. Kunhan uuden vuoden aatoksi siirtyisivät hieman sivummalle, etteivät taas jäisi rakettisateeseen. Kiitos Minttuli

      Poista
  7. Hienot linnut.
    Kukapas sitä joka päivä kuvaamaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa on joutsenen lipuminen hyisessä virrassa joulukuussa. Sellaista hiljaista viipymistä...ei ihan vielä lähdetä... Kiitos mattisaisa

      Poista
  8. Ihanat joutsenet, onko ne koko talven siellä,huhh:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä jäävätkö nämä talveksi. Jokunen voi jäädäkkin ainakin niitä ajoittain näkee tammi-helmikuussakin. Hurjalle se tuntuu, vaikka joki pysyy keskeltä sulana niin matalat rannat kyllä jäätyy ja ruuan saanti vaikeutuu. Kiitos Irma

      Poista
  9. Minulla on järkkäri ollut repussa nyt 5 viikkoa, taitaa olla ennätys ;) Jokohan olisi aika kaivaa se sieltä ainakin tuohon käden ulottuville?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5 viikkoa????... no sinulla on kyllä hyväksyttävä syy moiseen "syrjimiseen". Tuosta on jo aloitettava uudelleen tutustuminen varovasti. =DDD Pari viikkoa katselet kameraa pöydällä ja kokeilet ihan vähän miltä tuntuu. Kyllä se siitä taas alkaa, samaan tapaan kuin käveleminenkin. Tsemppiä ;)

      Poista
  10. Hienot kuvat, varsinkin tuo alempi on mieleeni erityisesti. Noille tulee kohta kiire lähteä kylmyyttä pakoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JPK, tuo alempi on minustakin parempi kokonaisuudessaan. Katsotaan nyt lähtevätkö, ainakin taas tuli lämmin kausi muutamaksi päiväksi.

      Poista
  11. Kamera on nyt pöydällä tarkkailun alla!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) hyvä... ota ihan rauhallisesti vaan, ettei kamera "järkyty" =DD

      Poista
  12. Ompas jännää kun sait nämä upeat linnut kuvattua ja hienosti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan mukava yllätys huomata ne joella. harmi etten osunut siihen aikaan kun niitä oli ollut kahdeksan. ;) Kiitos Emileitha/Tarja

      Poista
  13. Kauniit kuvat!

    Ei ole päivän valo tähän aikaan vuodesta samanlaista valoa kuin muutama kuukausi sitten. Hämärää, mikä hämärää. Väritkin tuppaavat olemaan vähissä. Onneksi lähtee kohta päivä pitenemään (edes pikkuhiljaa) :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole todellakaan liiemmin värejä, mutta ehkäpä huomaamme nyt paremmin ne hienoiset sävyt jotka muutoin hukkuvat värien runsauteen. Kohtahan se on taas kevät. Kiitos Susanna.

      Poista
  14. Joutsenella on kovin määrätietoinen ilme tuossa soudellessaan...

    Sää ei todellakaan ole viime päivinä hellinyt kuvaajia. Tänään vein kameran ulkoilemaan, mutta eihän siitä mitään tullut minun taidoillani. Valoa kaivattais!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoa saisi olla tosiaan hieman enemmän, en saa kuvia onnistumaan minäkään kuin sattumalta. Onneksi se valoisampi aika alkaa ihan kohta ;). Kiitos Kaisa Reetta

      Poista
  15. Kaunis valo ja tarkasti kuvattu!
    Ei tämä kovin helppoa ole, tämä kuvaaminen sinisessä valossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ei... pienikin valon kajo on tervetullut lisä kuviin ja sen huomaa ;) En niinkään kirkasta auringonpaistetta kaipaa. Kiitos Vikki.

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina, liekö nämä ihanaiset jäänevät iloksemme koko talveksi.

      Poista

Pidän kommenteista ne ovat blogin suola, mutta valitan anonyymina ei enää voi kommentoida. Syy on roskapostin.