sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden viimeinen postaus.

Niin se taas meni, vuosi ohi melkein huomaamatta. Joulut on vietetty ja pakattu odottamaan seuraavaa esillepanoaan. Kuusi tuolla nurkassaan on vielä tämän illan kynttilöissään, muuta jouluista ei enää näy. Nyt katsotaan eteenpäin ja odotan hartaasti oikean talven tuntua pakkasineen. Loska ja pimeys alkavat antamaan periksi ja mennään kohti valoa.


Tuollaista sai ihailla loppiaisena vuosi sitten.

Uusi vuosi tuo mukanaan aina jotain, mitä toivoo ja mitä lupaa tehdä. No lupauksia en ole tehnyt, mutta päätöksiä kyllä. Haluan jatkaa kesällä aloittamaani elämäntaparemonttiani,  tuloksena on nyt keventynyt elopaino ja jaksamisen luulisi siten myös lisääntyvän. Kunhan nämä kelit vaan antaisivat myöten kunnon lenkkeilyt.
12 kiloa olen hukannut ylimääräistä kannettavaa. Sen verran enemmän voi reppuun lisätä painoa. :)
  Lähdin mukaan myös ihan hullulta tuntuvaan, mutta mielenkiintoiseen haasteeseen. Toivon sen tuovan lisää myös blogille postauksina. Kyseessä on haaste jossa koetetaan vuoden aikana havainnoida ja tunnistaa sekä dokumentoida 1000 elollista lajia. Kasveista pieniin nilviäsiiin tai jopa bakteereihin.
Haaste alkaa heti vuoden vaihtumisen jälkeen ja toki jokainen tekee ihan omaan tahtiinsa ja kisaa vain itseään vastaan. Jännää.

Nyt vietetään ensin uudenvuoden vaihtumis juhlaa ja koska en ole raketti ihminen toivottelen Hyvää uutta vuotta jouluisen tonntumaailman uuden vuoden "raketeilla". Tontuthan jo matkasivat Afrikkaan, mutta lapinpoika Lasse pisti ilotulituksen käyntiin.


Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta.

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Ja niin joulu joutui jo taas......

Aatonaaton lumipyry toi oikean joulun tunnelman.


Olkoonkin, että tuuli ja sade sulattivat puut taas paljaiksi, mutta maa oli valkoinen.

Sisällä sytyttelin kynttilöitä ja koska kaikki oli valmiina niin tavoistani poiketen koristelin kuusenkin valmiiksi. Aamulla tulisi poika joulupuurolle. Viettäisimme pitkästä aikaa joulua lähes koko porukalla. Osa viettää jouluaan muualla ja osa katselee jouluamme tähtinä taivaalla.
Nyt istahdan hetkeksi kuuntelemaan hiljaisuutta.


Aattoaamu on kovin tuulinen ja kylmä. No ei ainakaan sada vettä. Pikkulinnuille lisää einettä ja sitten onkin puuron aika.
I


Aattoilta hiljenee


Näiden tuikkujen valoon olen aivan ihastunut. Oli niissä sitten kynttilät tai ei.

Rauhaisaa jouluajan jatkoa kaikille.

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Joulu on jo ovella

Kultahippuja valui riippakoivun oksasta Kymeen paripäivää sitten, kun aurinko kävi kylässä.


Kaunis paljon lupaava hetki.
Sisällä joulun odotus tiivistyy. Jouluinen yhteisnurkka on valmis. Vielä sitä täydentää mahdollisesti postista tulevat kortit.


Niinpä toivottelen kaikille juuri sellaista joulua kun kukin haluaa viettää.



perjantai 15. joulukuuta 2017

Viikko jouluun

Ulkona on satanut jälleen kauniisti lunta ja on oikein jouluinen tunnelma. Mutta se muuttuu nopeasti, vaikka toivoisin, että olisi näin joulun ylikin.
Muuttunut on minun sisällä oleva joulumaisemanikin, monen monituista kertaa nyt tämän joulun alla. Olen purkanut, koonnut, siirrellyt sovittanut ja aina on jokin pielessä.
Tänään ajattelin sen olevan valmis... uskoisin, vaikka eihän sitä koskaan tiedä. ;)


Siinä on kaikkea vuosien varrelta. Vanhimmat ovat LapinÄijä tuolla omassa kolossaan, sen ikää ei kukaan tiedä ja minun maisemissani se on ollut mukana yli kaksikymmentä vuotta. Samoin tuo poro rekineen. Rekeä on uusittu, mutta porovanhus vaan jaksaa. Joulukuusi on vuodelta 2002. Minulle tosi tärkeä kuusi.
Kuvassa on myös Joonas poro. Alunperin pelastettu kaatopaikalle joutumasta, palveli vuosia vanhimman pojan ovistopparina ja minä perin sen häneltä 2013. Joonas kuuluu ehdottomasti jokaiseen jouluun.
Jakkaralla seisoo talviemäntä punaisessa huivissaan. Pojantytär sen on minulle ommellut aikoinaan.
Ylempää kaikkea katselee pehmeät muistot. Ukkotonttu Valkoisen koiransa knssa. Koiran olen huovuttanut edesmenneen koirani turkin aluskarvasta. Harjatessa sitä aina keräsin talteen. Pikkuinen lammas on myös tänä vuonna paikalla ja näkyypä pallotontun päätäkin pikkaisen.
Ylhäällä ovat myös rakkaat pienet pehmeät muistot.
Monia muistoja tulee mieleen kun näitä rakentaa ja muistikuvia löytävät myös jo nyt aikuiset lapsenlapset.
Mitähän salaisuuksia tuolla alakerrassa on kun sinne ei näe??? :)

tiistai 12. joulukuuta 2017

Joulu lähestyy

Pitkä pimeä kostean märkä syksy on vaihtunut samanlaiseksi alkutalveksi. Ajankulkua ei oikein edes tajua.
Paljon on ollut tupapäiviä, sellaisia nurkkien nuohoamisia ja kohenteluja. Hommaa jonka tulosta ei edes huomaa.
Joulu kuitenkin tulee ajallaan oli sitten keli millainen tahansa ja hyvä niin, turha sitä säätä on stressailla kun ei sille kuitenkaan mitään voi.
Touhutessani muistelin, vanhoja joulujuttuja. Meillä kun on aina ollut pieniä lapsia, ensin ikiomat ja senjälkeen lainalapsia, niin joulua on tehty lapsellisesti aina.
Jouluikkunat oli ensimmäiset ja ne maalaili esikoinen, sitten aloitettiin jouluisten maisemiemien kokoaminen. Taitaa tuosta ensimmäisestä jouluikkuna maalauksesta olla jo liki 40 vuotta.
Vielä tein tänäkin jouluna vaikka pikkuisia ei enää olekkaan, mutta aiuistuneille lapsenlapsille ne ovat yhä tärkeitä. Niin ja minulle. :)


Pieni kurkistus siihen mitä on tulossa. ;)

Yö ikkunan takana voi olla kaunis, sen huomasin eräänä yönä, kun unohdin sammuttaa parvekkeelta valot.


Pientä höpöstelyä, fiilistelyä, siitä tykkään. Odottaminen ja valmistautuminen pikkuhiljaa nautiskellen on parasta joulussa. Aaton iltapäivän kuusenkoristelu ruokailut ja kynttilöiden sytyttäminen kruunaavat lopun. Tapaninpäivän jälkeen olen ihan valmis keräämään kaiken pois. Joulu on ohi. No, vähän kerrassaan kerään taas kaiken talteen ensi joulua varten.

Otetaan rauhallisesti, ilman kiirettä ja ahdistumista. Nautitaan pienistä asioista niistä kasvaa pian suuria.


tiistai 21. marraskuuta 2017

Tilhiä, tilhiä, tilhiä.....

Viime vuonna tätä ei päässyt kokemaan, niin nyt olen ottanut vahingon takaisin parina päivänä.
Valtaisa tilhiparvi kera yhtä valtaisan rastasparven kanssa on pyörinyt ihan nurkilla ja minä tietenkin siellä mukana. Huomenna en taida enää kehdata mennä siihen kadun viereen seisomaan.
Nyt siis sataa tilhikuvia ilman aurinkoa, mutta tunnelmoidaan sitten.









Kun tarpeeksi kauan oli paikoillaan niin tilhet tulivat ihan parin metrin päähän katselemaan.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Metsälenkki

Vuodenajat ovat kuin vuorokausi, elämme nyt vuodenaikojen iltaa. Aikoinaan illat olivat monesti levottomia, varsinkin nukkumaan menon suhteen. Monenlaista keksittiin, ettei ihan vielä pitäisi.
Niin nyt luontokin temppuilee. Ei ihan vielä.. tämä leikki vielä...


Illat tummuvat ja uni tulee. Niin tulee talvikin aikanaan ja luonto lepää, herätäkseen uuteen aamuun, siis kevääseen.



Kevät on uusi päivä, se on täynnä touhua ja suunnitelmia. Kesä taas sitä arkipäivää, monenlaista kuhinaa, niin, että syksyn levollista rauhaa jo alkaa odottaa.


No, tuollaisia tuli mietittyä tänään rauhallisessa syksyisessä metsässä. Kaikkina vuodenaikoina tuota polkua olen kulkenut ja aina se antaa silti hyvän mielen.


Sydän hypähti riemusta ja  silmät kirkastuivat useammankin kerran, mutta tuo viirupöllö oli kyllä mahtavaa tavata.


Kun sitten vajaan kilometrin päässä oli tien vieressä kaksi peuran vasaa, niin askeleet olivat vielä kevyempiä. Tätä metsälenkkiä en ihan heti unohda ja menen vielä uudelleen ja uudelleen.
On onni asua kaupungissa, jossa luonto on lähellä.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Tämä on omistettu harakalle.

Täällä kaupungissakin on ollut pieni ruokintajuttu , jossa lähinnä käy talitiaisia. Joskus satunnaisesti joitakin "eksoottisempia" kuten varpusia.
Viime syksynä naakat ja varikset suorastaan terrorisoivat paikkaa.
Nyt siinä kohteliaasti vierailee kaksi harakkaa. Ensin ne yrittivät tyhjentää ruokinta-automaattia, mutta lopettivat kun eihän siitä tullut mitään. Ihan surkea laite. :)


Istun usein ikkunan ääressä ja silloin harakat pysyvät sivummalla. Tämä istuu tuossa samalla oksalla joka päivä ja voin hyvin kuvitella sen aatokset. "häipyis toi mummo nyt jonnekkin ikkunasta, et arvais mennä alas syömään"
Saahan ne toki tulla syömään, hyvä kun siivoavat kaiken maahan pudonneen, mutta ei... alas ei tulla ennenkuin poistun paikalta.
Harakka on tosi fiksu lintu, ja erinomainen kuvattava, kunhan sen kanssa tulis tutuksi. Ovat niin mahdottoman arkoja. Tuokin kuva on ikkunan läpi otettu ja oitis poistui paikalta kun kuvan ehdin napata.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Tällainen sitten tällä kertaa.

Se oli syksyllä 2013 kun aloitettiin metsäruokinta mökkitontin reunassa. Olihan siellä lintuja ruokittu jo vuosia, mutta nyt ruokinnalla oli minun sisimmässäni uusi merkitys.
Pojistani vanhin( s. 1970) oli menehtynyt talvella ja mökkitienoo oli hänelle rakas paikka. Hän oli juuri aloittanut lintujen seuraamisen hieman isommassa määrin. Niitä kuvattiin ja tunnistettiin yhdessä.
Me tänne jääneet jatkamme pienten siivekkäiden seuraamista.

Töyhtötiaisen ääni ja sen ilmestyminen on aina ilonaihe. Lintuhan kuuluu niihin joiden sanotaan taantuneen, koska sopivia kolopuita ei enää löydy niiden pesiksi.


Kuusitiainen on toinen veikeä ja erittäin tuttavallinen rohkea kaveri. Tänä vuonna niitä on ollutkin useampia ruokintapaikalla jo heti kun aloitettiin.


Hömppä on juuri nimensä veroinen, säheltää jokapuolella, mutta on niin sympaattinen pikkuinen olento.




Puukiipijä pesii aitan nurkkalautojen raossa ja on siten ihan erityisvieras paikalla.


 Tämä sinitiainen oli niin tuttavallinen, että ansaitsee saada kuvansa jo tähän postaukseen.



Näitä ja monia muita saamma ihailla. Kaikki saavat ruokailla, jokaiselle talvi on rankkaa aikaa.
Näitä tulee näkymään täälläkin pitkin talvea.

"Ja minä lähden
mutta linnut jäävät ja laulavat.
Minun puutarhani jää ja kevään tullen
omenapuut puhkeavat kukkaan.
Ihmiset, jotka ovat minua rakastaneet
vaeltavat siellä yhä... "
-Tuntematon

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Se olis lokakuukin jo puolessa välissä.

Miten tämä aika meneekin näin nopeaan. Tuntuu, ettei ehdi taas yhtään mitään... no ei tietenkään jos vaan aurinkoisina päivinä lähtee tarpomaan. Hommaa koetin korjata.
Ihan pienen lenkin aattelin viime perjantaina sitten tekeväni. Ihan vaan nurkissa katselisin jos olisi vaikka räksiä tarjolla.
No kävin siinä sitten kaupassa ostin repun täydeltä ihania omenoita, kylähän sen kantaa, ei kotiin ole pitkä matka.
Vaan kuinkas siinä taas kävikään...
Ajattelin kuitenkin kävellä joenvartta jonkin matkaa... aurinkokin pilkisteli.


Rantapolkua en olekkaan kulkenut aikoihin. Liukasta oli, savista, mutaista, kivistä, puiden liukkaita juuria ja pudonneita lehtiä, mutta luonto tuoksui syksylle.



 Muistoja tulvi mieleen entisiltä koiralenkeiltä, siitä on jo 8 vuotta kun rakas kultainen paimenkoirani jouduttiin lähettämään sateenkaarisillalle. Tuossa penkillä usein istuttiin evästelemässä.
Eteenpäin, yhä kauemmas kotoa jatkoin matkaa. Pihlajanmarjat ovat muuten erikoisen makeita, niitäkin piti poimia hiukan mukaan.

Halusin mennä yhdelle lempipaikoistani, läheiselle kalliolle...
Matkan varrella oleva pikkupuro olikin nyt hieman runsaampivetinen ja en arvannutkaan loikata yli. Kaksi kertaa tuohon rähmälleen lentäneenä, olen kait jotain oppinut. Siis kierretään.


Kalliolla ollaan, mutta sai olla varuillaan, liukasta oli. Tämä on yksi niistä kolmesta joille vieläkin pääsen kiipeämään. Onneksi ja siksi tärkeä.


Loppumatka olikin sitten polkua, vaihtelevaa sellaista, märkää josta oli mentävä läpi, koska sivussa oli vielä märempää. Onneksi oli läpikastumattomat kengät, mutta varren suusta taisi päästä vettä sisään. Oho, olikos sitä noin paljon.



Toki vielä mäki ylös. Ei se niin jyrkälle näyttänyt, mutta tuntui kyllä lopulta jaloissa, että ei ole juurikaan taas lenkkeilty.


No ei tästä ole enää kuin 2-3km kotiin... kaiketi. Niinhän sitä luulis, mutta kotiin selvisin ja ihan hyvissä voimin. Kuinka sinä jaksoitko loppuun asti? ;)

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Herätyksiä....

Kauhistus täällähän on ihan kesä vielä, nyt pitää korjata oikea vuodenaika edes. Lähdetään varovasti liikkeelle syyskuun lopulta. Gammayökkönen siinä koettaa ruokailla vaikka häiritsinkin.


 Villiviini on vuosia sitten kivunnut korkealle kalliolle ja siellä yhä ylemmäs kohti puiden latvoja. Taas on komeaa ruskaa ihailtavana.


Moni teistä ihanista ihmisistä on lähestynyt viesteillä ja kysellyt olenko tulossa takaisin. Olen minä, vaikka tämä "harkinta-aika" onkin venähtänyt luvattoman pitkäksi. Kaikki on hyvin, mutta en vaan ole saanut itselleni selväksi pitäisikö hieman uudistautua ja jos niin mihin suuntaan.
Kovasti kuvittelin kesällä retkeileväni ja kirjoittelevan sieltä polkujen varrelta päiväkirjaa. No, kesä meni, eikä retkistä oikein ollut kerrottavaa.
Nyt olen taas muka lähdössä, saa nähdä voittaako hirvikärpäset vai saanko itseni niiden joukkoon.
Tuonne Heinolan montullehan minun pitikin syysretki tehdä, vieläköhän sieltä löytyisi ruskan värejä. Harmitus kun unohdin. Onneksi tuli tuo kuva vastaan.


perjantai 9. kesäkuuta 2017

Taas aivan mahtava tunne.

On meillä upea luonto ja sen ihmeet. Ei ole kaipuuta maailmalle, ei tippaakaan. Koko viikon olen päivät kulkenut kaikenmaailman ihanuuksien seurassa. Ensin olivat pikkusinisiivet


Seuraavana päivänä ihailin kalliosinisiipeä joka sekin viihtyi mansikankukalla


Mansikkakirjosiipikin lehahti silmieni eteen.


Nämä ovat alkukesän ilontuojia, mutta niin kovin harvinaisia. Onneksi olen saanut nähdä ja kuvatakkin ne.
No sitten eilinen, oli kyllä taas meikäläisen onnenpäivä. Oli kukkivia raatteta....


... suopursua..

ja suokukkaa


Ja kaiken kruunuksi kuoriutuva korento. Anteeksi nyt, mutta tästä tulee pitkä postaus.

Tapahtumaan meni 1,5 tuntia...


Toukka on noussut vedestä ja etsinyt turvallisen paikan kuoriutumiselle...


Syntyminen on alkanut pää on jo ulkona

Nyt ollaan jo lähes kokonaan ulkona..
Tämä vaihe kesti melkoisen kauan...

...Sitten korento kääntyy pää ylöspäin... ja ottaa kiinni toukkanastaan.


Jonkin ajan kuluttua alkavat siivet muodostua


Korento pumppaa niihin ilmaa ja aikanaan, ei ihan nopeasti tämäkään vaihe siivet ovat normaalin kokoiset..


Miten ihmeessä korento on mahtunut tuohon toukkanahkaansa. Nyt kuivatellaan siipiä ja odotellaan sitä hetkeä kun ne levähtävät auki.


Uusi ruskohukankorento om syntynyt.Se on vielä lentokyvytön ja vaaroille altis. Siipien pitää kuivua vielä pitkään, ennenkuin neitsytlennolle pääsee. Lento on vain lyhyt pyrähdys jollekkin oksalle voimia keräämään.

Kiitos jokaiselle joka tänne asti jaksoi. Itse olen tosi innoissani, mutta toki tiedän, että ei kaikki ole yhtä höperöitä :)
Mukavaa viikonloppua.