tiistai 21. marraskuuta 2017

Tilhiä, tilhiä, tilhiä.....

Viime vuonna tätä ei päässyt kokemaan, niin nyt olen ottanut vahingon takaisin parina päivänä.
Valtaisa tilhiparvi kera yhtä valtaisan rastasparven kanssa on pyörinyt ihan nurkilla ja minä tietenkin siellä mukana. Huomenna en taida enää kehdata mennä siihen kadun viereen seisomaan.
Nyt siis sataa tilhikuvia ilman aurinkoa, mutta tunnelmoidaan sitten.









Kun tarpeeksi kauan oli paikoillaan niin tilhet tulivat ihan parin metrin päähän katselemaan.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Metsälenkki

Vuodenajat ovat kuin vuorokausi, elämme nyt vuodenaikojen iltaa. Aikoinaan illat olivat monesti levottomia, varsinkin nukkumaan menon suhteen. Monenlaista keksittiin, ettei ihan vielä pitäisi.
Niin nyt luontokin temppuilee. Ei ihan vielä.. tämä leikki vielä...


Illat tummuvat ja uni tulee. Niin tulee talvikin aikanaan ja luonto lepää, herätäkseen uuteen aamuun, siis kevääseen.



Kevät on uusi päivä, se on täynnä touhua ja suunnitelmia. Kesä taas sitä arkipäivää, monenlaista kuhinaa, niin, että syksyn levollista rauhaa jo alkaa odottaa.


No, tuollaisia tuli mietittyä tänään rauhallisessa syksyisessä metsässä. Kaikkina vuodenaikoina tuota polkua olen kulkenut ja aina se antaa silti hyvän mielen.


Sydän hypähti riemusta ja  silmät kirkastuivat useammankin kerran, mutta tuo viirupöllö oli kyllä mahtavaa tavata.


Kun sitten vajaan kilometrin päässä oli tien vieressä kaksi peuran vasaa, niin askeleet olivat vielä kevyempiä. Tätä metsälenkkiä en ihan heti unohda ja menen vielä uudelleen ja uudelleen.
On onni asua kaupungissa, jossa luonto on lähellä.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Tämä on omistettu harakalle.

Täällä kaupungissakin on ollut pieni ruokintajuttu , jossa lähinnä käy talitiaisia. Joskus satunnaisesti joitakin "eksoottisempia" kuten varpusia.
Viime syksynä naakat ja varikset suorastaan terrorisoivat paikkaa.
Nyt siinä kohteliaasti vierailee kaksi harakkaa. Ensin ne yrittivät tyhjentää ruokinta-automaattia, mutta lopettivat kun eihän siitä tullut mitään. Ihan surkea laite. :)


Istun usein ikkunan ääressä ja silloin harakat pysyvät sivummalla. Tämä istuu tuossa samalla oksalla joka päivä ja voin hyvin kuvitella sen aatokset. "häipyis toi mummo nyt jonnekkin ikkunasta, et arvais mennä alas syömään"
Saahan ne toki tulla syömään, hyvä kun siivoavat kaiken maahan pudonneen, mutta ei... alas ei tulla ennenkuin poistun paikalta.
Harakka on tosi fiksu lintu, ja erinomainen kuvattava, kunhan sen kanssa tulis tutuksi. Ovat niin mahdottoman arkoja. Tuokin kuva on ikkunan läpi otettu ja oitis poistui paikalta kun kuvan ehdin napata.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Tällainen sitten tällä kertaa.

Se oli syksyllä 2013 kun aloitettiin metsäruokinta mökkitontin reunassa. Olihan siellä lintuja ruokittu jo vuosia, mutta nyt ruokinnalla oli minun sisimmässäni uusi merkitys.
Pojistani vanhin( s. 1970) oli menehtynyt talvella ja mökkitienoo oli hänelle rakas paikka. Hän oli juuri aloittanut lintujen seuraamisen hieman isommassa määrin. Niitä kuvattiin ja tunnistettiin yhdessä.
Me tänne jääneet jatkamme pienten siivekkäiden seuraamista.

Töyhtötiaisen ääni ja sen ilmestyminen on aina ilonaihe. Lintuhan kuuluu niihin joiden sanotaan taantuneen, koska sopivia kolopuita ei enää löydy niiden pesiksi.


Kuusitiainen on toinen veikeä ja erittäin tuttavallinen rohkea kaveri. Tänä vuonna niitä on ollutkin useampia ruokintapaikalla jo heti kun aloitettiin.


Hömppä on juuri nimensä veroinen, säheltää jokapuolella, mutta on niin sympaattinen pikkuinen olento.




Puukiipijä pesii aitan nurkkalautojen raossa ja on siten ihan erityisvieras paikalla.


 Tämä sinitiainen oli niin tuttavallinen, että ansaitsee saada kuvansa jo tähän postaukseen.



Näitä ja monia muita saamma ihailla. Kaikki saavat ruokailla, jokaiselle talvi on rankkaa aikaa.
Näitä tulee näkymään täälläkin pitkin talvea.

"Ja minä lähden
mutta linnut jäävät ja laulavat.
Minun puutarhani jää ja kevään tullen
omenapuut puhkeavat kukkaan.
Ihmiset, jotka ovat minua rakastaneet
vaeltavat siellä yhä... "
-Tuntematon

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Se olis lokakuukin jo puolessa välissä.

Miten tämä aika meneekin näin nopeaan. Tuntuu, ettei ehdi taas yhtään mitään... no ei tietenkään jos vaan aurinkoisina päivinä lähtee tarpomaan. Hommaa koetin korjata.
Ihan pienen lenkin aattelin viime perjantaina sitten tekeväni. Ihan vaan nurkissa katselisin jos olisi vaikka räksiä tarjolla.
No kävin siinä sitten kaupassa ostin repun täydeltä ihania omenoita, kylähän sen kantaa, ei kotiin ole pitkä matka.
Vaan kuinkas siinä taas kävikään...
Ajattelin kuitenkin kävellä joenvartta jonkin matkaa... aurinkokin pilkisteli.


Rantapolkua en olekkaan kulkenut aikoihin. Liukasta oli, savista, mutaista, kivistä, puiden liukkaita juuria ja pudonneita lehtiä, mutta luonto tuoksui syksylle.



 Muistoja tulvi mieleen entisiltä koiralenkeiltä, siitä on jo 8 vuotta kun rakas kultainen paimenkoirani jouduttiin lähettämään sateenkaarisillalle. Tuossa penkillä usein istuttiin evästelemässä.
Eteenpäin, yhä kauemmas kotoa jatkoin matkaa. Pihlajanmarjat ovat muuten erikoisen makeita, niitäkin piti poimia hiukan mukaan.

Halusin mennä yhdelle lempipaikoistani, läheiselle kalliolle...
Matkan varrella oleva pikkupuro olikin nyt hieman runsaampivetinen ja en arvannutkaan loikata yli. Kaksi kertaa tuohon rähmälleen lentäneenä, olen kait jotain oppinut. Siis kierretään.


Kalliolla ollaan, mutta sai olla varuillaan, liukasta oli. Tämä on yksi niistä kolmesta joille vieläkin pääsen kiipeämään. Onneksi ja siksi tärkeä.


Loppumatka olikin sitten polkua, vaihtelevaa sellaista, märkää josta oli mentävä läpi, koska sivussa oli vielä märempää. Onneksi oli läpikastumattomat kengät, mutta varren suusta taisi päästä vettä sisään. Oho, olikos sitä noin paljon.



Toki vielä mäki ylös. Ei se niin jyrkälle näyttänyt, mutta tuntui kyllä lopulta jaloissa, että ei ole juurikaan taas lenkkeilty.


No ei tästä ole enää kuin 2-3km kotiin... kaiketi. Niinhän sitä luulis, mutta kotiin selvisin ja ihan hyvissä voimin. Kuinka sinä jaksoitko loppuun asti? ;)

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Herätyksiä....

Kauhistus täällähän on ihan kesä vielä, nyt pitää korjata oikea vuodenaika edes. Lähdetään varovasti liikkeelle syyskuun lopulta. Gammayökkönen siinä koettaa ruokailla vaikka häiritsinkin.


 Villiviini on vuosia sitten kivunnut korkealle kalliolle ja siellä yhä ylemmäs kohti puiden latvoja. Taas on komeaa ruskaa ihailtavana.


Moni teistä ihanista ihmisistä on lähestynyt viesteillä ja kysellyt olenko tulossa takaisin. Olen minä, vaikka tämä "harkinta-aika" onkin venähtänyt luvattoman pitkäksi. Kaikki on hyvin, mutta en vaan ole saanut itselleni selväksi pitäisikö hieman uudistautua ja jos niin mihin suuntaan.
Kovasti kuvittelin kesällä retkeileväni ja kirjoittelevan sieltä polkujen varrelta päiväkirjaa. No, kesä meni, eikä retkistä oikein ollut kerrottavaa.
Nyt olen taas muka lähdössä, saa nähdä voittaako hirvikärpäset vai saanko itseni niiden joukkoon.
Tuonne Heinolan montullehan minun pitikin syysretki tehdä, vieläköhän sieltä löytyisi ruskan värejä. Harmitus kun unohdin. Onneksi tuli tuo kuva vastaan.


perjantai 9. kesäkuuta 2017

Taas aivan mahtava tunne.

On meillä upea luonto ja sen ihmeet. Ei ole kaipuuta maailmalle, ei tippaakaan. Koko viikon olen päivät kulkenut kaikenmaailman ihanuuksien seurassa. Ensin olivat pikkusinisiivet


Seuraavana päivänä ihailin kalliosinisiipeä joka sekin viihtyi mansikankukalla


Mansikkakirjosiipikin lehahti silmieni eteen.


Nämä ovat alkukesän ilontuojia, mutta niin kovin harvinaisia. Onneksi olen saanut nähdä ja kuvatakkin ne.
No sitten eilinen, oli kyllä taas meikäläisen onnenpäivä. Oli kukkivia raatteta....


... suopursua..

ja suokukkaa


Ja kaiken kruunuksi kuoriutuva korento. Anteeksi nyt, mutta tästä tulee pitkä postaus.

Tapahtumaan meni 1,5 tuntia...


Toukka on noussut vedestä ja etsinyt turvallisen paikan kuoriutumiselle...


Syntyminen on alkanut pää on jo ulkona

Nyt ollaan jo lähes kokonaan ulkona..
Tämä vaihe kesti melkoisen kauan...

...Sitten korento kääntyy pää ylöspäin... ja ottaa kiinni toukkanastaan.


Jonkin ajan kuluttua alkavat siivet muodostua


Korento pumppaa niihin ilmaa ja aikanaan, ei ihan nopeasti tämäkään vaihe siivet ovat normaalin kokoiset..


Miten ihmeessä korento on mahtunut tuohon toukkanahkaansa. Nyt kuivatellaan siipiä ja odotellaan sitä hetkeä kun ne levähtävät auki.


Uusi ruskohukankorento om syntynyt.Se on vielä lentokyvytön ja vaaroille altis. Siipien pitää kuivua vielä pitkään, ennenkuin neitsytlennolle pääsee. Lento on vain lyhyt pyrähdys jollekkin oksalle voimia keräämään.

Kiitos jokaiselle joka tänne asti jaksoi. Itse olen tosi innoissani, mutta toki tiedän, että ei kaikki ole yhtä höperöitä :)
Mukavaa viikonloppua.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Äkkiä vaan pari kuvaa... taas.

Palokärjen touhuja seuraillessa. Tää on niin mukavaa seurata.
edit. 5.6.2017 Sunnuntaina ei enää kutsua kuulunut, eli poikaset ovat lähteneet pesästä. Onnea matkaan.




sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Palokärjen kuulumisia

Tänään iltapäivällä neljän tietämissä lähdin pienelle iltalenkille. Heti ulos mentyäni kuulin palokärjen huutelevan ja pian kuului myös poikasten vastaukset. Toinen emoista oli pesäpuun viereisessä koivussa ja kutsui poikasiaan


Sen huutelut ei tuottaneet muuta tulosta, kuin ihmisiä katselemaan mistä on kyse. Pian emo sitten lensikin kauemmas. tein sellaisen tunnin lenkin ja kun tulin takaisin kuulin palokärjen huutelevan hieman sivummalla ja pesäkolosta kurkisteli pieni nokka.


Jäin seuraamaan pusikon suojiin, jos vaikka joku uskaltautuisi ulos kolosta. Hieman epäilytti kuitenkin kun emoa ei ollut lähellä.


Varovasti sieltä kurkittiin ja lopulta nokka pysyi piilossa, sillä olin kiinnittänyt liiaksi ohikulkijoiden huomiota lymyillessäni puskassa, että ympärille kertyi äänekästä porukkaa. Katsoin parhaaksi poistua paikalta, etten paljasta pesää.
Toivoin näkeväni poikasia, mutta ei kaikki tilanteet ole ihmissilmille tarkoitettuja.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Nyt se alkaa...

Korentojen ja perhosten valta-aika alkamassa, enkä meinaa malttaa olla sisällä ollekaan ja joka paikkaan pitäisi mennä just nyt heti. :)

Ensimmäisiä tältä viikolta

Mansikkakirjosiipi, ensimmäiseni kautta aikain.



Kalliosinisiipi

Tänään löytyi tutulta paikaltaan pikkusinisiipi

Ensimmäinen korentokin suostui kuvaan. Vaskikorento

Kaikki perhoset ja korennot ovat nyt metsäteiden varrella ja hiekkamontuissa, hakkuuaukeilla keskellä kaikkea kuivaa. Siellä kukkivat monen omat ravintokasvit ja korentojen ruoka lentelee lämmössä myös.

Niin, että palaillaan... ja kyllä toki jotain muitakin kuvia tulee. ;)